sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 4. luukku

Pää kallellaan kinkkua ihmetellen pieni koira mietti tätä sekoamista. Ensin se oli alkanut sillä, että ihmiset olivat laittaneet pieniä tuikkivia valoja sisälle ja ulos. Mutta ne ovat itse asiassa ihan mukavia, näkee paremmin löytää lelut pimeässäkin, pieni koira mietti itsekseen. Myös vihreä nauha valojen lomassa oli jännän tuoksuinen. Vaikka minua toruttiinkin kovasti, kun vähän sitä nauhaa maistoin... Pieni koira tuhahti itsekseen, ja asteli olohuoneeseen. Siellä se vasta ihme olikin sattunut!




Karhuveljeni Koda on ihana elokuva, joka on tullut katsottua monesti vuosien saatossa. Tarina hyväksymisestä ja anteeksiannosta sekä oman ylpeytensä ja kaunansa nielemisestä sopii hyvin myös joulun alusaikaan, vaikka tämä ei jouluelokuva olekaan.



- Koala Von Tukintolvana

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa! Jätä rohkeasti kommenttia!