Keski-Maan tunnelmia

Heippa! Pitkästä aikaa tulee blogipäivitys, joka johtunee siitä, että olen ollut turhan kiireinen ja myös laiska päivittämään mitään. Nyt tulee sitten asiaa! Nimittäin Hobitti-asiaa. Olin 2. joulukuuta Lontoossa viimeisen Hobitti-elokuvan maailmanensi-illassa. Muutamia kuvia tuli otettua, mutta kuvasaldo on aika köyhä.

Aikaisin liikenteessä

Lähdin heti maanantai-aamusta liikenteeseen ensimmäisellä Winchesteristä Lontooseen matkanneella junalla, joka lähti 5.20. Arvoin aikaisemmin mielessäni, olisiko pitänyt viettää yötä punaisen maton varrella varmistaakseen hyvän paikkansa ajoissa, mutta ajattelin, että ehkä siellä tilaa on. Perille saavuttuani harhailin itseni Leicester Squarelle, missä ensi-illan oli tarkoitus olla. Paikan päällä selvisi, että maton varteen pääsee vain jonottamalla, sillä he vasta rakensivat aluetta kuntoon, ja että se valmistuisi vasta puolen päivän aikoihin. Olin itse jonossa 157. henkilö, joten ajattelin saaneeni hyvän paikan.

Jono seitsemän aikaan aamulla, ei vielä niin pitkä (tosin se jatkuu tuon nurkan taakse kummallakin puolella taloa, öhhöhöö!)

Myös Smaug oli paikalla (en kertonut hänelle vieneeni häneltä viime vuonna Berliinissä kolikoita!)

Ajan myötä sitten alkoi selvitä mielenkiintoisia seikkoja, kun huhut pitkin jonoa lähtivät liikkeelle. Kuulimme, että täällä olisi jaettu jo etukäteen rannekkeita, ja että lava ja matto eivät olisi valmiita kuin vasta kolmen aikoihin iltapäivästä. Kummatkin huhut varmistettiin oikeiksi. Kuulemma twitterissä oli ollut yksi viesti Warner Brosilta, että punaisen maton varteen jaettaisiin rannekkeita jo sunnuntai-aamuna, eli sinne oli mennyt jo 1400 jonottajaa. Itse en omista twitteriä, joten en ollut kuullutkaan tästä asiasta. Onnekkaita siis he, jotka twitteriä käyttävät. Kuulimme myös, että lava ei tosiaan valmistunut ajallaan, ja että punaisen maton varressa ei olisi tilaa meille, jotka tänään olimme saapuneet hyvässä uskossa jonottamaan. Tunnelma valahti hilpeästä aika äkkiä synkäksi, mutta emme silti luovuttaneet toivosta.

Jono iltapäivällä, se jonon loppupää siis kulkee tuolla toisella puolella katua missä ihmiset seisovat (itse seison tässä n. puolessavälissä, eli jono oli suunnilleen viidensadan ihmisen mittainen) 

Hienoja cosplayaajia oli paljon!

Pari tuntia odotimme tietoa, sopisimmeko maton varteen vai emme. Jono alkoi liikkua, ja ainakin 100 ensimmäisen kerrottiin sopivan. Oma numeroni ei siis tarjonnut kamalasti lohtua, mutta pidin koko ajan peukkuja pystyssä. Olin viimeisten joukossa, jotka sisälle sitten lopulta pääsivät! Mutta paikkani ei ollut kovin hyvä, kun olen lyhyempi senteissä kuin jonotusnumeroni summa oli, ja edessäni seisoi jo kaksi ihmistä. En siis saanut kuvia, en nimikirjoituksia, mutta näin, olin, koin, hengitin sitä tunnelmaa! Se oli sen arvoista. Harmittaa eniten, etten saanut tilaisuutta kiittää lempinäyttelijöitäni heidän hienoista roolisuorituksistaan, mutta ehkä he tunsivat positiivisen energian maton varressa ilman sanoja.

 Näkymäni punaiselle matolle, eli ei sinne paljoa tällainen pätkä nähnyt..

Empire Theatren pääsisäänkäynti (punainen matto olikin vihreä!)

Haastattelulava oli tuon kirkkaan ruudun alapuolella, eli ei kamalasti nähnyt. Onneksi oli tuo iso ruutu, jossa näytettiin lavalla tapahtuvia asioita!

Alkutunnelmia...

..ja lopputunnelmia!

Kamalinta itse ensi-illassa oli, kun juontaja hoki koko ajan "this one last time". Suorastaan kielletty lause, ja jos tuo ei vielä riittänyt herkistämään, se hetki oli vielä edessäpäin: kaikki ensi-iltaan saapuneet elokuvantekijät kerättiin lavalle yhdeksi ryppääksi, juontaja huusi "this one last time together" ja samalla alkoi soimaan Ed Sheeranin "I See Fire". Tuotantotiimi, maton reunan kansa, näyttelijät ja heidän vieraansa itkivät, ja samaan aikaan lauloimme yhteen ääneen kappaleen mukana. Tuli oikeasti tunnelma, että tämä on viimeinen kerta, vaikka ei varmasti edes ole. Ardassa riittää kyllä materiaalia Keski-Maan ulkopuolellakin - muutakin kuin Silmarillion, josta en itse haluaisi kyllä elokuvaa tehtävän.

Kotimatka junassa sujui aikalailla herkässä mielentilassa, enkä halunnut heti mennä kotiin. Harhailin ympäri jouluista ja autiota Winchesterin keskustaa, nauttien tunnelmasta pään sisällä, muistoista joita olin juuri saanut, sekä jouluvaloista keskuskadun varressa. Hymy naamalla ja itku silmässä meni seuraavat päivät aika kepeään tahtiin.

Ehei, ei se sentään omalta osaltani ollut vielä tässä! Ihana ystäväni oli hankkinut minulle, pikkusiskolleni sekä kahdelle ystävälleni liput viimeisen Hobitin Suomen ensi-iltaan Tennispalatsin saliin 1 tottakai. Päätimme pukeutua sinne siskoni kanssa Fíliksi ja Kíliksi, liput hankkinut ystävämme tuli Taurielina.

Ei ole liiviä, ei..

 Asut olivat vielä hieman puolitiessä, mutta niiden valmistumista esti muutama seikka: pikkusiskoni joutui olemaan kursseillaan ja tuli vasta puolitoista päivää aikaisemmin auttamaan asujen kanssa, itse olin todella sairas ennen enskaa (aloin oksentamaan lentokoneessa ja lopetin vasta pari päivää myöhemmin, nousi myös 38,5 asteen kuume) sekä liivistäni loppui nahka kesken. Nahkan kesken loppuminen harmitti, sillä se oli tilattu Ruotsista, eikä uutta saatu tähän hätään. Päätimme sitten mennä "keskeneräisillä" asuilla, eli laitoimme vain housut, paidat, vyöt ja bracerit. Ei se liivien puuttuminen kyllä kamalasti meitä häirinnyt, ja olipahan edes hieman vilpoisampi! Aika kuumat tunnelmat oli Tennispalatsin sisällä.

Huikeita asuja!

Pienet cossaajat liikenteessä

Hobitteja ja haltioita oli paljon!

Jännitys tiivistyy, kun porukka odottaa saleihin pääsemistä

Löysimme myös uuden tuttavuuden, kenen nimen olen valitettavasti unohdanut. Hän oli pukeutunut Thoriniksi, ja meillä oli todella hauskaa, kun kuljimme hänen perässään hokien "uncle, uncle!" ja otimme kuvia yhdessä. Kävimme myös pikkusiskoni kanssa kuvauttamassa Tennispalatsin omalla kuvauspisteellä itsemme, Sieltä nainen ohjasi meidät yksityistilaisuuden puolelle, koska asumme olivat kuulemma hienoja, ja pääsimme sinne syömään ja juomaan. Kauaa ei kehdattu siellä viipyä, koska se oli tarkoitettu vain ensimmäisille jonottajille, ja meillä ei ollut noita lätkiä kaulassa. Tapasin siellä Lontoon ensi-illassa tapaamani suomalaisen tytön uudelleen, ja kivaa oli turista uudelleen ja jakaa fiiliksiä aikaisemmalta viikolta!

Itse elokuva ei ollut kovin kummoinen, mutta tunnelma ja seura oli mahtavaa! Harmillista kyllä, olin edelleen hieman kipeä sairastelun jälkeen ja kolmen aikaan yöllä ei voinut jäädä fiilistelemään, koska oli pakko päästä vaakatasoon sekä eroon vaatemäärästä. Porukka oli silti hienoa ja kohdallaan, harmillista, että tämä on nyt ohi. Ehkä sama jatkuu ensi vuonna uuden Star Warsin myötä?

Kiitos ja näkemiin,

Koala von Tukintolvana

P.S. Kamalat kuvat ovat parhaita!

Ha-Ha-Halloween!

Eilen oli siis ensimmäinen virallinen Halloweenini. Suomessahan sitä ei sen kummemmin juhlita, vaikkakin jotkut nuoret sitä juhlivat. Olisin vienyt hautausmaalle hautakynttilän kuolleille sukulaisilleni ja ystävälleni, mutta en ole vielä löytänyt kaupasta mokomia. No, jatketaan etsimistä! Pimenevät illat ovat muutenkin hyvä tekosyy polttaa kynttilöitä urakkakaupalla.

Halloween alkoi siis luennolla yliopistolla, jonne meidän koko luokan oli tarkoitus pukeutua opettajamme yllätykseksi. Meistä kaksi oli vetäissyt kunnollisen asun päälle, ehkä viisi oli rääpinyt jotakin kokoon ja loput 30 jättivät välistä "koska väsytti". No, se siitä sitten.. Itse heräsin kuudelta 3½ tunnin yöunien jälkeen tuon pukeutumisen takia, mutta minä tykkään pukeutua kaikenlaiseen outoon! Joten ei se harmittanut. Lisäksi opettajamme tuli kysymään onko asuni jokin suomalainen perinneasu. Noh... :)

Iltapäivällä oli vuorossa butoh-tunti, jossa sain aikaiseksi massiivisen päänsäryn jumiutuneen niskan vertymisen myötä. Olin lupautunut auttamaan ystävääni ja hänen kavereitaan Willow Tree-nimisen pubin pihamaalla järjestettävässä Halloween-tempauksessa, joten ei muuta kuin nappia poskeen ja vähän ruokaa että tokenisi.

Itse tempaus oli kiva! Meitä oli muutama vapaaehtoinen patsastelemassa ja haahuilemassa haamuoloisesti yliopistolta - muut olivat street artsin opiskelijoita ja minä ainoana dramasta. Tehtävämme oli kävellä asiakkaiden joukossa sekä tehdä patsaita, eli asettua johonkin hahmollemme luontevaan asentoon ja pysyä siinä niin kauan kuin pystyy. Paikan päällä oli myös lasten kasvomaalausta, kurpitsan kaiverrusta, avoin mikki-ilta (eli kuka vain pysty esittämään runoja tai lauluja tai vaikka tarinan) sekä kurpitsakeittoa erikoisuutena. Kävijöitä oli mukavasti ja palautteeksi tuli, että suoriuduimme tehtävästämme kunnialla! Kivaa oli, paitsi että asuni oli hieman turhan vilpoisa kun keli hyppäsi +22°C lämmöstä +7°C iltalukemiin.

Seuraavaksi muutama kuva Willow Tree-pubin koristuksista ja tunnelmasta. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.

Olisin iloinen, jos näistä pimeäkuvista tulisi palautetta, miten onnistuin. Koitan kehittyä valokuvaamisessa, ja varsinkin pimeäkuvat eivät aina onnistu kovin hyvin. Hankintalistalla on hankkia jokin pieni kameranjalka joskus, että voisin ottaa kunnollisia kuvia pitkällä valotusajalla. Nämä kaikki on siis käsivaralla otettuja, asetuksina ISO 3200 ja valotusaika 1/30 tai 1/60.

Täällä on siis joulu jo ovella, eilen oli kaikki jouluvalot asennettuna keskustaan ja tänään ne sytytetään. Joulusuklaat ja -krääsät ovat olleet myynnissä jo syyskuusta lähtien, ja nyt tulee kaikki muu. Olen itse jouluihminen 190%:sti, mutta silti on turhan aikaista mielestäni aloittaa jo nyt. Olen kyllä aloittanut jo omat jouluvalmistelut yllätysten valmistamisella, joten ehkä nyt muutaman laulun voisi jo kuunnella - tai laulaa... Juhlitaan nyt kuitenkin kuolleiden yötä vielä tämä viikonloppu!

Joulua (silti) odotellen,

Koala Von Tukintolvana

Kiveäkö kiinnostaa?

Päätimme muutaman "vanhan" (lue: mature) opiskelijan kanssa lähteä visiitille lähistöllä sijaitsevaan Stonehengeen. Idea lähti siitä kun huokaisin heille yksi päivä että haluaisin kovasti nähdä tämän kivipiirin. Yksi heistä tokaisi sen olevan loistoidea, ja että hän kyllä pakkaisi meidät autoonsa ja kuskaisi sinne! Niinpä sitten tuumasta toimeen ja pakkasimme itsemme eilen aamulla autoon itsemme ja kahden heidän lapsensa kanssa.

Keli oli mukava, ei liian kuuma eikä satanut ollenkaan. Aika navakka tuuli oli paikan päällä, koska tötterö sijaitsee täysin avonaisella kukkulalla. Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla, ja lisää infoa Stongehengestä löydät täältä.

Neoliittisen aikakauden varasto

Museoalueella sai testata, jaksaako hievauttaa kivimötikkää paikoiltaan

Neoliittisen aikakauden kylä. Tällaisia on ollut Stonehengen ympärillä.

Tämä oli kivikehän ulkopuolella, mutta kaikilla kivillä oli oma merkityksensä.

Kerkesin jo unotaa tämän merkityksen..

Stonehengen nykyiset asukkaat, korpit

Ei siellä yksin tarvinnut olla!

Matkatoverini!

Siinä se tötterö koko komeudessaan!

Laske lampaat!

Kävimme saman retken aikana myös Stonehengen lähistöllä sijaitsevassa kaupungissa, Salisburyssa. Sieltä löytyy paljon vanhoja rakennuksia, perinteisiä pubeja (kävimme myös yhdessä niistä syömässä) ja Salisburyn katedraali.

Villisikahampurilainen Salisburyssa

Vanhaa englantilaista arkkitehtuuria

Salisburyn katedraali

Torniin olisi ollut mahdollisuus kiivetä, mutta vain11.30 tai 13.30. Olimme myöhässä..

Keskiaika ja hilpeät kivikortistukset

Joku ei vain osannut lopettaa tämän lammikon kuvaamista!

Liian hauskat heijastukset.

Katedraali oli täynnä hienoja hautapaaseja, mutta tämä jäi mieleen..

..koska tämä kaveri näytti niin alistneelta kohtaloonsa jalkapallina.

Paikallinen kuoro piti juuri harjoituksia kun kävimme kirkossa. 

Perienglantilainen kylämaisema! Tällaisilta kadut näyttävät myös Winchesterissä.

Punaiset tiilitalot ovat suosittu rakennustapa Englannissa.

Nyt pitäisi alkaa ahertaa ja tehdä viimeiset valmistelut huomenna koittavaa ensimmäistä assessmentiani varten. Ajattelin tehdä word-pohjan jo tänään ettei tarvitse huomenna siitäkin murehtia, voi vain kirjoittaa tektsin ja lähettää sen takaisin opettajille. Tehtävänä on vastata kahteen kysymykseen kahdesta näytelmästä, kummankin vastauksen pituutena täytyy olle 800 sanaa (+/- 10%). Ei siis kovin paha, se tekee yhteensä vain 1600 sanaa. Meille on annettu vuorokausi aikaa suorittaa tämä. Silti se jännittää, että osaanko kirjoittaa ihan sujuvaa ja ymmärrettävää englantia ja paljonko siinä tulee olemaan kielioppivirheitä. Pääasiahan tässä tehtävässä kuitenkin on, kuinka hyvin olemme lukeneet näytelmät ja osaammeko referoida niitä ja kakkoslähdemateriaalia vastauksiin (eli lehtiartikkeleita). Sitä harjoiteltiin jo lukiossa ja käytin näitä taitoja myös lopputyössä Ikatalla. Mutta on se eri asia silti minulle kirjoittaa akateemista suomea kuin englantia..

Halloweenia odotellen,

Koala von Tukintolvana

P.S. Nyt alkaa vihdoinkin tuntua siltä että nuha menee ohi, jippii! Eihän se ollutkaan kuin viisi viikkoa vierailulla.