Joulu joulu, tullut on.. ja mennyt myös.

Joululomasta on jo vierähtänyt kaksi kuukautta, mutta ajattelin silti saada siitä aikaiseksi päivityksen! Koskaan ei ole väärä hetki ajatella joulua ja katsella joulukuvia. Ja pahoittelen blogin olleen hyvin hiljainen tämän vuoden puolella, sillä kiirettä on pitänyt esseiden, esitysten ja lukuisten kirjojen parissa. Jos vaikka nyt nohevoituisin ja ottaisin tavaksi laittaa jotakin joka viikonloppu!
Joululoma ei alkanut niin iloisissa merkeissä. En tiedä oliko kyseessä norovirus, joka levisi joulukuun alussa, vai söinkö jotakin pahaa Heathrown lentokentällä. Epäilen jälkimmäistä, sillä menin Oriel-nimiseen ranskalaiseen ravintolaan syömään loman alkamisen kunniaksi annoksen, jossa oli lammasta, kvinoaa paprikalla ja mintulla (öh.. paprikaa..) sekä minttu-jogurttikastiketta. Se kvinoa tökkäsi todella pahasti, koska mielestäni se maistui ummehtuneelta, mutta koska olen kiltti suomalainen sielu, söin sen kaiken mukisematta ja valittamatta. Lammas oli aivan taivaallista siinä annoksessa. Tunti tämän jälkeen lento lähti, ja minun oli pakko juosta vessaan palauttamaan annos vessanpöntölle, näin nätisti muotoiltuna. On sekin koettu, että kolmen tunnin lennon aikana en voi tehdä muuta kuin juosta koko ajan vessaan örppäämään, että hyvää lomanalkajaisia vaan. Meni kaksi päivää aika kehnossa olossa, mutta kyllä siitä hengissä selvittiin!

Yksi joululoman kohokohdista oli viimeisen Hobitti-elokuvan ensi-ilta Tennispalatsissa. Olin pukeutunut Fíliksi ja pikkusiskoni Kíliksi, mutta meinasi tulla hieman kiire asujen kanssa, koska makasin taju kankaalla sairastamisen takia liian kauan, eikä kaikki asun osat valmistuneet kuten suunniteltiin. Itse ensi-illasta voi löytää kuvia edellisestä päivityksestäni, paina tästä päästäksesi sinne!

Veli-sisko-selfie (siskon kuvaama)

Meillä oli myös sukutapaaminen joululomalla, ja se oli kivaa! Rakensimme pitkän pöydän ja kokkasimme 16:lle aikuiselle plus pienelle veljentyttärelleni. Oli huikeaa, kuinka kaikki istuivat saman pöydän ääreen nauttimaan jouluntulosta ja hyvästä seurasta. Ilmeisesti ruokakin maistui, ja pääsin koristelemaan itse pitkää pöytää (ainakin perheenjäseneni tietävät innostukseni lautasliinojen taitteluun ja astia-asetelmien vääntämiseen, vaikka nyt aika loppui kesken lautasliinojen osalta..) ja tekemään rosollia viitisen litraa! : D

Savustettua kalkkunaa, omnomnomnom! Vanhempien kasvattama.

Joulu-Turo nauttii pikkujoulusta. (siskon kuvaama)

Harmillista oli se, että isosiskoni ei töiden takia päässyt Suomeen. Keksimme kyllä pikkusiskoni kanssa vaikka mitä suunnitelmia ja kolttosia, että hänen ei tarvitsisi mennä töihin vaan tulla meidän luoksemme. Vapaan saanti ei kuitenkaan onnistunut, ja siksi tämä joulu oli erilainen siinä mielessä, että meitä oli vain neljä paikalla. Itse asiassa se oli myös jännittävää, ja ajattelimme, ettei kokkauksista jouluaatolle sekä aikatauluista tarvitse ottaa mitään stressiä. Jouluaatto itse asiassa sujui melkein rennosti: jännityksen paikan itselleni toi jouluaattohartaudessa esiintyminen kirkossa. Olin jo viime vuonna siellä laulamassa, sillä lauluopettajani mielestä se on hyvä esiintymismahdollisuus, koska kirkkoon tulee aina paljon väkeä kuuntelemaan. Jännitystä loi myös se, että olin koko syksyn harjoitellun Jean Sibeliuksen jouluvirttä esitettäväksi kirkkoon. En kuitenkaan voinut sitä esittää, sillä samaan hartauteen tuli myös Ruotsista asti oopperalaulaja, joka halusi esittää tämän harjoittelemani kappaleen. No, kolmessa päivässä harjoittelin Jouluyö, juhlayön saksankielisen version. Mietin myös, jäänköhän ihan paitsioon ammattilaisen rinnalla, mutta kyllä minun esitykseni kehujakin sai - ilmeisesti siis onnistui! Paikallisessa S-marketissa tuttuja ja myös tuntemattomia tulivat kiittelemään laulusta, ja se oli kyllä hieman hämmentävää..

Etsi kuvasta kissa!

Lisää laulamista oli luvassa Tapaninpäivänä, kun kylällä sijaitsevaan vanhainkotiin järjestettiin Tapaninpäivän messu, ja menin sinne peräti kahdeksan kappaleen kanssa ilahduttamaan vanhempaa väkeä! Meillä on ollut sisarusten kanssa muutaman vuoden ajan tapana käydä laulamassa vanhainkodissa joululauluja jouluaattona, mutta tänä vuonna se jäi välistä. Onneksi tämä messu pystyi edes jollakin tapaa korvaamaan tätä. Esiintymiset olivat kivoja, sillä ne antoivat minulle uutta itsevarmuutta laulamisen saralla, että ehkä minä olen jotakin oppinut tässä muutaman vuoden aikana myös klassisesta laulamisesta. Hankala sanoa miltä oma ääni kuulostaa, kun eihän sitä itse kuule, vain ne omat virheet kuulee. Enkä tohdi nauhoittaa, koska pelottaa, että entä jos en pidäkään omasta laulamisestani..?

Kävimme myös merenrannassa ihastelemassa maisemia ja harjoittelemassa kuvaamista.

Tähän kuvaan olen erityisen ihastunut ja tyytyväinen!

Pienelle koiralle riittää ihmeteltävää.

Makroputkea odotellessa.. Lyhyemmällä putkellani saa toistaiseksi vain tällaisia lähikuvia.

Joululomalla saimme myös nauttia upeista revontuliesityksistä! Useampana yönä oli revontulia, mutta harmillisesti myös pilvet piinasivat kuvausyrityksiä.

Joululoman lopuksi on tottakai loppiainen, jolloin pakataan kaikki koristeet murheen vallassa takaisin laatikoihin. Tämä kuusi kyllä jo kaipasi loman loppua, kissat olivat auttaneet sitä ahkerasti neulasten karistelemisessa...

Surullinen näky..

...ja toinen surullisenkoominen näky : D

Lalli jaksoi hymyillä! Vaikkakin hieman avustettuna..

Ei vaineskaan, on se loppinainen surullinen tapahtuma.

Yksi uupunut siivooja.

Sitten joululoman jälkeisiin asioihin! Olen selvästi alkanut ikkunakuvaajaksi, sillä kameran muistikortilta löytyi useammalta päivältä ikkunan kautta kuvattuja auringonnousuja, kuuta, puluja ja muuta jännää..

Aamun lentoliikenne Southamptonin kentälle.

Auringonnousuja..

...ja lisää auringonnousuja!

Tammikuun täysikuu.

Kiimaiset pulut pulputtaa joka aamu ikkunan välittömässä läheisyydessä,

voisivat olla välillä hiljaa...

Ja tänne satoi lunta eräänä aamuna! Tottakai juoksin heti innokkaana pylly pystyssä mönkimään pihamaalle ja kuvaamaan lumikelloja ja pensasaitaa..

Luminen kotikatu ja yksinäiset jäljet.

Laitoin tämän kuvan ihan vaan että voitte ihailla vastapäisen naapurin pensastaidetta! Ja tuossa trampoliinissa makoilee usein auringonpaisteessa pörröinen oranssi kisu.

Suurena tavoitteenani on kantaa kamera huomenna (jos ei vettä sada) yliopistolle ja kuvata kampusaluetta. Samalla kerron, mitä kaikkea sieltä löytyy kuvien kera saapuvassa päivityksessä, jota minulta on kyselty. Ja ehkä jos intoudun kertomaan kursseista myös, saatte tietää, mitä me siellä touhuamme.. Eli odotelkaa sitä ensi viikolle!

Kiireisin terveisin,
Koala von Tukintolvana