torstai 24. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 24 eli VIIMEISTÄ VIEDÄÄN!

Tässä tämä nyt oli! Kiitos kaikille, jotka seurasitte, toivottavasti tämä toi teille rahtusen iloa ja hyvää mieltä joulun odotuksen keskelle. Hyvää ja levollista joulua, syökää itsenne ähkyyn ja nauttikaa rakkaista ihmisistä!!






Hähähää, en tiedä, odotitteko tätä, mutta! Tämä on tällä hetkellä jo parin vuoden ajan ollut ehkä se kaikkein rakkain joululaulu, jota kuunnellaan jo kesällä! Sanoja katsoen, tarvitseeko minun edes perustella miksi. Menoa ja meinikiä ei puutu! 



Liikaa suklaata mussuttaen,
Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 23





Yksin kotona-elokuvan myötä tästäkin tuli rakas joululaulu, vaikka tämän alkuperäinen ukrainalainen "kellolaulu" ei ole joululaulu ollenkaan. 



Lahjoja paketoiden ja huomista odotellen,
Koala Von Tukintolvana

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 22







Tämä kappale on jollakin vuosituhanteen vaihteessa levytetyllä joululevyllä, joten tästä on tullut osa joulunviettomusiikkiani. Alkuperäinen kappale on mielettömän ihana, ja vaikka se ei olekaan joululaulu, tämä versio toimii hyvin.



Muiden kiirettä ihmetellen ja ostoksia tehden,
Koala Von Tukintolvana

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 21





Tämä on ehdoton top 3-suosikkeihin kuuluva joululaulu, johon olen kovin tykästynyt. 



Sukulaisille jouluterveisiä toimittaen,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 20





Tätä vaan ei voi olla rakastamatta. Itse en tätä myöskään uskalla laulaa, koska tämä on ihan supervaikea kappale myös ammattilaiselle, niin mitenkäs sitten minulle?



Kauneimpia joululauluja luikautellen,
Koala Von Tukintolvana

lauantai 19. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 19





Joulukuusi <3 Ei se kyllä perinteisesti tule tupaan kuin vasta aattoa edeltävänä iltana, ja sitten aattona koristellaan se.


Viimeisiä lahjoja valmistaen,
Koala Von Tukintolvana

perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 18





Pidän ihan todella paljon tästä kappaleesta, ja oli unelma löytää Christina Perrin laulama versio! Tykkään Perrin unenomaisesta tunnelmasta hänen lauluäänessään, hyvä tulkitsija ja tuotanto. 



Viimeisiä valmisteluja suunnitellen,
Koala Von Tukintolvana

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 17





Raskasta joulua on hyvä levy! Erilaista, kuin mitä yleensä on tarjolla. 


Joulukujeita mietiskellen,
Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 16

Tänään matkataan siskojen kanssa Suomeen joulunviettoon!






Ah, setä Sinatran ääni <3 Tämä kappale on perheelleni, kyllä mä täältä tuun yhteiseen joulunviettoon maailmalta!


Lentokoneessa hihkuen,
Koala Von Tukintolvana

tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 15





Ihana tarina sanoissa, vaikka tämä kappale onkin aika pitkä. Tätä tarinaa on silti kiva kuunnella, vaikka on surullista, että tontulla on uniongelmia.


Lontoota (taas) ympäri juoksennellen,
Koala Von Tukintolvana

maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 14

Pari vuotta sitten sain surullisia uutisia ystäväpiiristäni, ja se hetki elää edelleen vahvasti mielessä, varsinkin aina tänä surkeana päivänä. Siksi tämän päivän luukku on myös tehty ystävää ajatellen.




Tykkään tästä kovasti, ja koska kaveri oli metallin ystäviä, tämä on oikein sopiva tälle päivälle.



Muistoille hymyillen,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 13





Rakkaus Sibeliukseen tuntuu myös tässä kauniissa melodiassa, jolla Sibeliuksen Jouluvirsi soi. Minun piti itse asiassa esittää tämä viime vuonna vanhempieni kodin lähellä joulkirkossa, mutta surkeiden sattumusten sarjan myötä jouduin vaihtamaan sen kesken kaiken ja lauloinkin Stille Nacht, Heilige Nacht. Ehkä minä vielä joskus saan esittää tämän...


Winchesterissä vieraita viihdyttäen,
Koala Von Tukintolvana

lauantai 12. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 12

No mutta, loma alkoi eikä levosta tietoakaan! Ei se haittaa, kun toisenlainen ahertaminen alkaa: siskot tulevat kylään saarivaltioon, ja juoksumaratoni nähtävyyksien ja joulumarkkinoiden läpi voi alkaa!





Tämä kuuluu jokaiseen jouluun. Rakas rakas kasarimelodia!


Vieraitaan innolla odottaen,
Koala Von Tukintolvana

perjantai 11. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 11

Tänään on viimeinen päivä opintoja, ja sitten alkaa illalla kuudelta joululoma! Hip hip hurraa!





Tämä kappale kuuluu kalenteriin, koska joulun alla ahertamisessa tuntuu meno, meininki ja rokkenroll! Ja koska tämä elokuva on loistava.



Viimeisiä hikipisaroita vuodatellen,
Koala Von Tukintolvana

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 10





Tämä on yksi ensimmäisiä joululauluja lapsuudesta, joista olen kovasti ihan pienestä pitäen tykännyt. Vaikka vasta vanhempana tuli tajuttua, mistä laulu kertoo, ei se rakkautta tähän lauluun ole vähentänyt.


Kiireessä hengähtäen,
Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 9

Tämä luukku on omistettu ystävälleni, joka jaksaa aina katsoa menoani, vaikka märisenkin välillä turhan paljon kaikesta. On ihanaa, että voi luottaa siihen, että toinen on vierellä, vaikka muut hylkäisivät. Ollaan me sen verran jo toisiimme tutustuttu, että ehkä tämä ystävyys ei ole sitä hiipuvaa sorttia. Kiitos, että jaksat kuunnella marmatuksiani!





Aholalla on niin hieno lauluääni, ettei toista ole. Ja tämä jätkä ei ole musiikkia opiskellut! Lahjakkuudella ja erityisesti ahkeruudella saavutettu taito. 


Hymy naamalla,
Koala Von Tukintolvana

tiistai 8. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 8





Tämä on niin kauniisti rakennettu kappale Rajattomilta, että se ansaitsee paikan tässä kalenterissa. Melodiassa voi aavistaa pakkasen, pimeyden, tähtitaivaan, kynttilöiden valon, se kuulostaa lumisateelta ja levollisuuden tunteelta. Siksi pidän tästä kovasti.


Rauhoittumista harjoitellen,
Koala Von Tukintolvana

maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 7




Ne jotka minut tuntevat, tietävät intohimoni Frank Sinatran tuotantoa kohtaan. Eikä hänen joululaulunsa ole poikkeus! Tämä on itse asiassa yksi suosikkilaulujani.


Lumesta unelmoiden,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 6

Tämä luukku on siitä spesiaali, että saatte kaksi kappaletta! Rakastan Sibeliusta ja hänen tuotantoaan, ja Finlandia kokonaisena teoksena tulee kuunneltua aika monta kertaa Karelia-sarjan kanssa vuoden aikana. Finlandiaa tulee kuunneltua myös aina itsenäisyyspäivänä, vaikka se onkin aika ällöpatrioottista. Kuitenkin se merkitys itse kappaleen takana säveltäjän mielessä on tärkeä: oma maa on oma maa, vaikka asuisi muualla. Hyvää syntymäpäivää, Suomi!







Alkuperäinen aina paras. Toivotaan, ettei sota syttyisi lähitulevaisuudessa Suomessa, vaikka se aika väistämätöntä onkin, että kolmas maailmansota koittaa jossakin vaiheessa. Toivotaan myös, että levottomuudet muissa maissa päättyisivät, ja ihmiset pääsisivät palaamaan turvallisesti kotimaahansa ilman sodanpelkoa.


Linnanjuhlia seuraillen,
Koala Von Tukintolvana

lauantai 5. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 5



Tämän kappaleen myötä on aina hyvä kiittää siitä, että itsellä on asiat hyvin. En ole kohdannut sotaa, nälkää, sortoa tai kadulla asumista. Minulla on perhe, joka on elossa. Vaikka välillä rahasta on tiukkaa, henkiset asiat korvaavat ne materiat, mitä kaipaa. Ja aina on mahdollisuus auttaa toista, jos ei rahallisesti niin edes pienillä teoilla.


Yllätyksiä suunnitellen,
Koala Von Tukintolvana

perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 4

Jotta ei jäisi epäselväksi, kerrottakoot, että Lalli asuu Turon (ja Turon kaksoisveljen Yrjänän) kanssa samassa talossa vanhempieni luona. Lalli on aika vilkas puolitoistavuotias labradoripoika, kun taas Turo on tukevasti keski-ikäinen 13-vuotias ukko. Lalli on jo kolmas koirakaveri Turon elämässä.




Tämä kappale on minulle uusi tuttavuus. Törmäsin siihen vasta nyt marraskuun alussa, mutta se on jo nyt yksi suosikeistani tunnelman, kauniin lauluäänen ja koiran takia.


Lallia ikävöiden,
Koala Von Tukintolvana

torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 3

Omistan tämän luukun eräälle ystävälleni, joka kyllä tajuaa tästä luukusta, kuka hän on! :)





Rakastan tätä Rajattoman joululevyä, saatte kuulla sitä vielä lisää tässä kalenterissa! 
Tämä on yksi lempikappaleistani levyllä. En yleensä tykkää virsistä tai muista uskonnollisista lätinöistä, koska olen aikamoinen pakana ja uskon ihan muihin juttuihin kuin kristillisiin, mutta joululauluissa annan sen anteeksi.



Ystävä mielessään,
Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 2





Tämä kappale on listalla sanoituksensa vuoksi. Kertoo aika paljon niitä samoja mietteitä, mitä itse joulusta ajattelen ja rakastan eniten. Läheisiä, sitä joulun tunnetta, kynttilöitä, valoja.



Kynttilöillä tunnelmoiden,
Koala Von Tukintolvana

tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri - luukku 1

Heippatirallaa!

Päätin tehdä joulukalenterin tänne blogiini tänä vuonna, mutta myös yleisön pyynnöstä. Olen parhaimmille ystävilleni sekä sisaruksilleni vääntänyt käsin joulukalenterin nyt parina vuonna, mutta tämä perinne katkesi tänä jouluna. Minulla ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi aikaa tehdä heille omia joulukalentereitaan. Halusin silti ilahduttaa perhettä ja ystäviäni joulukalenterilla, joten he kaikki saavat tänä jouluna yhteisen elektronisen joulukalenterin!! Toivottavasti välttää!

Joulukalenterissa joka luukusta paljastuu minulle rakas joululaulu, sekä kertomisia, miksi se pääsi kalenteriin mukaan. Kylkiäisinä tulee myös Joulu-Turon mietteitä yleisistä elämän mietelauseista ja sananlaskuista - hänen mukaansa muokattuna!!

Nauttikaa!!





Tämä kappale pääsi ensimmäiseen luukkuun, koska tällä kappaleella alkaa levysikermä, jota olemme pienestä pitäen kuunnelleet aina ensimmäisenä adventtina joulukoristeita ja -valoja paikalleen tällätessä. Tämä siis tottakai kuuluu luonnollisesti ensimmäiseen luukkuun, tällä alkaa joulukuu!


Joulukuusta iloiten,
Koala Von Tukintolvana



lauantai 21. marraskuuta 2015

Joulumarkkinamelskettä

Heippa!

Kävin juoksemassa joulumarkkinat läpi eilen. Napsaisin myös yhden kuvan lisää pääkadun jouluvaloista, kun nyt oli hieman pimeämpää eikä satanut vettä! Markkinat nousevat aina marraskuun puolenvälin jälkeen katedraalin kupeeseen, joka on kyllä upea miljöö markkinoiden pitämiselle. Winchester Cathedral-sivuston mukaan markkinat tavoittavat joka vuosi 350 000 kävijää, joten kyllä siellä menoa ja vilskettä riittää! Lisäksi Visit Winchester-sivu tietää kertoa, että tämä on kymmenes vuosi tänä vuonna, kun markkinat ovat auki! Kovin vanhasta perinteestä ei siis ole kyse, mutta on kivaa, että tällainen on tänne järjestetty. Onhan se pieni verrattuna joulumarkkinoihin, joita Berliiniin pystytettiin käydessäni siellä jouluna 2013, mutta tunnelma on kohdallaan ja paljon on englantilaisia käsityön taitajia paikalla! 


Jouluvalojono.


Katedraali yövalaistuksessaan.


Paikallista glögiä eli Mulled Winea keitetään tässä.


Olen monena vuonna peräkkäin antanut pikkusiskolleni lahjaksi muumioituneen mandariinin, älkää kysykö. Mutta kun näin tämän kojun viime jouluna, purskahdin nauruun. Selkeästi meidän koju! Möskylät ovat siis kuivattuja sitrushedelmiä.



Kojuja katedraalin kupeessa.


Luistelijoita jääringissä. On mysteeri, miten se oli noinkin hyvässä kunnossa, kun on aika lämmintä.


Kyllä! Glögi (tai mulled wine) on aina paikallaan!


Tässä kojussa myytiin pelkkiä suukkoja! Itsekin ostin kaksi huomiselle nolla-adventille, after eightin ja rommin makuiset.


Makuja on montaa sorttia.


Herkullisen näköisiä! Toivottavasti myös maistuvat hyvältä.


Markkinoilta löytyi oma kärri myös hattaralle!


Ihastuin tähän kojuun! Rakastan karttapalloja, ja olen monesti haaveillut, että sitten kun minulla on ihan ikioma kämppä jossakin, käyn ostamassa Heureka Shopista yhden tietyn karttapallon kirjahyllyyn pölyttymään. Se on aika kallis (niin nämäkin olivat), joten en ole vielä sitä kehdannut ostaa. Karttapalloissa vain on jotain viehättävää! Myös vanhanaikainen antiikkinen puujalalla kelpaisi, mutta ne antiikkiset ovat vieläkin kalliimpia... :D


Lempijouluvalo lapsuudesta oli ehdottomasti meidän oranssi paperitähti. Se kulahti lopullisesti pois hengistä muutama vuosi sitten. Viime vuonna löysin tästä kojusta oranssin uuden paperitähden vanhemmille, ja vein sen tuliaisiksi Suomeen! Tuolla ylhäällä vähän pilkottaa sellaista vastaavanlaista oranssia tähteä.



Suklaasta tehtyjä työkaluja, avamia, hanoja ja muita tarpeellisia tykötarpeita!


Ja vielä vähän lisää jouluvaloja! Nuo helmivalot viehättivät minua niin kovasti, että mietin tässä, kehtaisinko tuhlata veronpalautuksista sen verran rahaa, että kävisin ostamassa ne itselleni. Onhan tässä vielä aikaa tätä pohtia.


Sellaista tavaroiden taikamaailmameininkiä siellä. Markkinoille tulee kyllä vielä mentyä uudelleen, kun siskoni saapuvat joulukuussa tänne pariksi päiväksi, ja suunnitelmissa olisi viedä heidät markkinoita ihmettelemään ja kupposet mulled winea juomaan! En ole itsekään vielä maistanut tuollaista "oikeaa" mulled winea, joten pitäähän se nyt edes kerran tehdä! Ja jos suukot maistuvat, ehkä käyn vielä yhden hakemassa, vaikka ei suklaata pitäisikään syödä... Jos sillä aikaa kuitenkin kääntäisi mielen viimeisiin kokeisiin, esseisiin ja esityksiin. Paljon on tehtävää yliopistolla ennen kuin lomasta uskaltaa haaveilla!


Esseetä panikoiden,
Koala Von Tukintolvana


sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Jouluvalojen taikaa!

Heippa!

Lupailin jo edellisessä postauksessani, että laitan kuvia jouluvaloista, jotka sytytettiin tämän viikon tiistaina! Syöksyin jo keskiviikkona niitä kuvaamaan, mutta kuvista ei tullut kovin kummoisia - kerkesin juuri säätää kameran asetukset, kun alkoi satamaan vettä, eikä minulla tietenkään ollut sateenvarjoa mukana. Äkkiä siis kamera piiloon, ja katoksen alle! Ensi viikolla avataan joulumarkkinat, joten josko sitten vähän paremmalla onnella kuvaisin ne ja jouluvalotkin uudelleen.



Tällainen kaunis usvainen auringonnousu oli eräänä lokakuun aamuna.


Pääkadun jouluvalojono.


Jonkinlaista taidekuvaa tässä on selkeästi yritetty. Sitähän kyllä pitää kuvata, mitä ympäristöstään havainnoi.


Oi kuusipuu!


Pääkadun valojonojen jatketta mutkan takana.


Ostin myös omat jouluvalot, ja ymppäsin ne ikkunaan eilen, kun vietettiin ensimmäisiä pikkujouluja pikkusiskoni kanssa! Miksikö jo nyt? No siksi, että noin suunnilleen kuukauden päästä tulen Suomeen joulunviettoon, ja siksi, kun laitoin ne nyt, kerkeän katsella näitä kuukauden!


Lupasin myös kertoa blogiini liittyvästä jouluyllätyksestä. Tässä se tulee...... *rumpujen pärinää* 

...blogissani alkaa ilmestyä joulukalenteri tänä vuonna jokaisena päivänä jouluaattoon asti!!! Joulukalenteri on vähän sekopäinen, tarjoaa "elämänfilosofiaa" erään hienon herran suusta sekä tarjolla on myös aina yksi rakas joululaulu jokaiselle päivälle, sekä hieman avausta, miksi se on minulle tärkeä kappale. Saatte siis nautiskella musiikista ja hölmöistä jutuista kanssani joulukuun ajan! Voitte myös jättää kommenttia luukkuihin, mitä piditte kappaleesta, ja onko teillä niihin liittyviä omakohtaisia muistoja, joita haluaisitte jakaa. Sitä siis luvassa ensimmäisestä päivästä lähtien!


Nyt jatkuu villasukkapaja, jotta jokainen saisi omat pehmoiset pakettinsa perheessäni. Viime vuonna en tehnyt villasukkia perheenjäsenilleni, kuten joka joulu on ollut nyt tapana, ja siitä syntyi huuto että missä meidän sukat on! On kuulemma hyvä ja mieluinen lahja, joten tänä vuonna on taas sukkia luvassa!! 


Kutoen ja Netflixiä pälyillen,
Koala Von Tukintolvana




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Vielä vähän Lontoota ja kesätouhuja Suomessa

Heippa!

Kaivelin kuvia kännykästä koneelle, ja löysin sieltä vielä muutaman videon ja kuvan Lontoon retkestäni! Ajattelin niistä vielä pari jakaa tänne näytille.

Juhlatunnelmahumua Trafalgar Squarelta, missä ne jalkapallofanit riehuivat. Laulumökä kuuluu nauhalta.


Panoraamakokeilu Thamesin etelärannalta.


Panoraamakokeilu Piccadilly Circuksella. Valojen takia keskikohta kuvasta säätyi tummemmaksi automaattisesti, kuin loppu kuvasta.


The Shard yövalaistuksessaan.


Englannin peltoneliöt.


Panoraama lentokoneen kyydissä, ei oikein onnistunut kun meni mutkalle keskeltä! :D


Vietin kesäloman Suomessa, kuten joku jo saattoi arvata lentokonekuvista. Sain onneksi kesätöitä satamakahvilasta, jota kävin melkein joka päivä pystyssä pitämässä! Touhut alkoivat kesäkuun alussa, ja loppuivat elokuun puolessavälissä. Sain hyvää palautetta siinä määrin, että minut palkattiin heti ensi kesäksi takaisin! Ai sitä onnen määrää, kun tiedän, ettei ensi keväänä ole sitä kamalaa kesätyön etsimisruljanssia... Vaikka se onkin kaukana kaikesta, minua ei haittaa! Turisteja riittää, kenelle jutella, ja maisemat ovat mitä mahtavimmat! Ohessa hieman kesän aika kuvailluista jutuista.

Sammalpumpulia metsän siimeksessä.


Lalli siellä ihmettelee aurinkoa ja merta. Tämä on yksi lempipaikkojani vanhempieni talon lähellä.


Seittitaidetta kukkapenkissä.


Metsän keskelle hylätty hyppyrimäki.



Hyppyririnne.



Hyppyrimäen taukotupa.







Työpaikan näköalat, ei haittaa!



Eräänä päivänä tuli höyrylaiva vieraaksi!


Yllättäen kuuta tuli kuvattua taas useampana päivänä.


Aamukasteen helmiä.








Tykkään tästä kuvasta, koska se näyttää siltä, kuin joku olisi sytyttänyt daalioiden sisälle pienet lamput!


Kesäyön kuu kuikkii.


Kävimme myös merenrannassa kuvaamassa melkein täyttä kuuta.











Aamujoogan venytykset kukkamaailmassa.


Koitin myös saada vangittua hämyheikkien seittiin luonnon muovaamat kastehelmet. Tässä "onnistunein" kuva, joka sekään ei ole kovin onnistunut. Harjoittelu siis jatkukoon!


Tuli myös vierailtua vihdoin ja viimein Steam Hellsingissä! Eli steampunk-baarissa. Tottakai tällainen steampunk-hörhö siihen rakastui, ja nyt vaan unelmoin asuvani taas joskus Helsingissä, että voin tuonne mennä nurkkaan mötköttämään sohvalle kahvikupposen kanssa ja lukemaan kirjaa.



Kävimme myös siskojen kanssa risteilyllä, ja tässä tyylinäyte, kuinka sotkea hytti kahdessa tunnissa!


Sukellusvene????? Ei vaineskaan, vaan luoto. Näyttää vaan sopivasti sukellusveneeltä.


Kapteeni Kuutti tervehtii matkustajia ujohkon oloisesti!


Kävimme isän kanssa uistelemassa, oli puhelin taskussa, ja tuli otettua kuva näistä tutuista näkymistä. Olen aina tykännyt näistä rappusista, jotka laskeutuvat korkealta mereen.





Niin se kesä hujahti ohi, ja sitten jo oli suunnattava takaisin opintojen pariin, Ihan mielelläni palasin pitkän ajan kuluttua takaisin Englantiin, jännityksellä odottaen, millainen uusi kotini tulisi olemaan! Ja tykästyin kovasti. Varsinkin maisema ikkunastani on aivan mahtava, sitä voi todellakin tuijotella tuntikausia. Siksi on hyvä, että työpöytäni on suoraan ikkunan äärellä, joten kesken opintojen voin nostaa katseeni ikkunaan ja huokaista ihanalle maisemalle, kun St. Catherine's Hill tervehtii vastapäätä.

Matka alkaa yön hämärässä.


Lentokoneeseen pääsyä odotellessa! Enkä tiedä, miksi tuossa lukee American Airlines, kun lensin British Airwaysilla.


Näkymä huoneen ikkunasta! Ihana maisema, johon ei vaan kyllästy <3


Nyt joulua odotellessa eilen sytytettiin keskustan jouluvalot, ja aion suunnata kuvaamaan niitä tänä iltana. Katsotaan, millaisia otoksia tulee! Jos jokunen niistä onnistuu, laitan niitä myöhemmin tänne näytille. Kerron myös samalla blogin jouluyllätyksestä seuraavassa postauksessa, joten pysykäähän linjoilla!


Kesän rientoja muistellen,
Koala Von Tukintolvana