lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 24. luukku

Myöhemmin illalla, sängyssä maatessaan, pieni koira mietti päivän tapahtumia. Oli ollut jännitystä aamusta iltaan, ja hän oli nähnyt paljon kivoja asioita. Pelottava mieskin oli ollut todella mukava, eikä hän tuntunut enää yhtään niin pelottavalta! Voi, kunpa jokainen päivä olisi tällainen, pieni koira haaveili mielessään vienosti huokaisten, ja painoi sitten silmänsä unisena kiinni matkaten unten saarelle kinkkua ihailemaan.




Tämä ei varmaan sen kummempia selittelyjä kaipaa, miksi tämä on täällä ja miksi juuri tänä päivänä.



-Koala Von Tukintolvana

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 23. luukku

"Hei, sinähän olet uusi perheenjäsen Wallu. Tämä paketti on sinulle", karvainen mies sanoi lempeästi rapsuttaen pientä koiraa korvan takaa, ja ojensi hänelle paperiin käärityn ja hyvältä tuoksuvan paketin. Pieni koira otti sen hampaisiinsa, asteli vähän kauemmaksi ja repi paperin pois. Paperiin oli käärittynä huumaavan hyvältä tuoksuva herkkupala, ja se katosi hyvin pian pienen koiran nälkäiseen mahaan. Hotkaistuaan herkkunsa pieni koira käveli takaisin miehen luokse, joka jakeli samanlaisia paperinyyttejä ihmisille. Ennen lähtemistään karvainen mies kumartui vielä kerran rapsuttamaan pientä koiraa korvan takaa, ja poistui sitten ovesta, jättäen muut nauttimaan lahjoistaan.




Tämä kappale on suhteellisen uusi tuttavuus. Hirvittävän skeptisinä katsoimme ensimmäisen kerran Lumiukko ja Lumikoira-pätkän, kun se tuli, mutta se oli kyllä rakkautta ensi silmäyksellä! Itse tykkään tästä kappaleesta ihan mahdottoman paljon. Ja joka kerta vanhan koiran kohdalla rupeaa itkettämään, kun tulee mieleen vanha koiramme Bella...



-Koala Von Tukintolvana

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 22. luukku

Koputus kuului uudelleen ovelta. Yksi ihmispennuista kävi aukaisemassa oven, ja sieltä asteli sisään punaiseen pitkään takkiin pukeutunut hyvin karvainen mies. Hän näytti hieman epäilyttävältä, kun kasvot olivat parran alla piilossa, ja pieni koiranpentu katseli ilmestystä kulmat kurtussa. "Se on hän! Pelottava mies, joka tuo herkkuja!", isoveli iloitsi häntä heiluen, ja asteli reippaasti tervehtimään miestä. Pieni koira hetken tuumailtuaan päätti astella miehen luokse, kerran hänestä ei ollut vaaraa myöskään isoveljelleen.




Tämäkin kappale ei välttämättä ole niin tuttu monelle kuin soundtrackien soitetuimmat pätkät, mutta minun musiikkilaitteestani se soi usein!



-Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 21. luukku

Perheen syötyä - ja neljän kissankin saatua omat osansa - he kaikki istahtivat yhdessä alas. Oranssit kissaveljekset suuntasivat piiloihinsa nukkumaan, musta kissa istuskeli penkillä silmät kiinni ja hännänpää heiluen. Mustavalkoinen kiehnäsi ihmispentujen kanssa. Pieni koira huokaisi maha täynnä, kuinka kiva olo olikaan. "Sinä olit väärässä, muuten", pieni koira tokaisi isoveljelleen, joka makoili tämän vieressä. Veli kääntyi katsomaan korvat hörössä pikkuveljeään.
"Kuinka niin?"
"Nokun sanoit, että pelottava mies tulee, eikä täällä ketään ole!"

"No, hän tulee hetkenä minä hyvänsä. Aina ruoan jälkeen", isoveli tiesi kertoa. Pieni koira nousi istumaan, ja katsoi isoveljeään vakavana, ja sen jälkeen silmäili ihmiset läpi. He olivat kyllä kaikki jännittyneen oloisia, vaikkakin iloisia. Mikä se mies on... pieni koira mietti itsekseen, mutta ajatus katkesi ääneen. Joku koputti ikkunaan. Kaikki hiljenivät.




Edelleen lempielokuvani Studio Ghibliltä! Tämän jaksaa katsoa vaikka kuinka monta kertaa! Ja Joe Hisaishin kappaleet elävät omaa elämäänsä ja kertovat omia tarinoitaan!



-Koala Von Tukintolvana

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 20. luukku

Saunottuaan ihmiset alkoivat kattaa pöytää. Pieni koira ei ollut vielä nähnyt näin paljon herkkuja pöydän ääressä! Oli jos jonkinlaista herkkua, ja tuoksu huumasi pään. Toivottavasti minäkin saisin jotain hyvää, kun on niiiin kamala nälkä, pieni koira huokaisi, ja asteli ruokakipponsa ääreen. Se oli kuitenkin tyhjä.
Emäntä asteli kuitenkin paikan päälle, ja nosti kupit pöydän reunalle. Häärättyään kuppien kanssa hän ojensi molemmille koirille omansa. "Olkaa hyvät", hän sanoi antaen käskyn, että ruokakuppia sai lähestyä. Eikä siellä ollutkaan pelkkiä nappuloita! Kuppiin oli ilmestynyt nappuloiden lisäksi pieniä määriä jos jonkinlaista herkkua, myös pieni pala kinkkua.

"Voi veljet, onpas mukava yllätys!", pieni koira tokaisi isoveljelleen iloisena ja kävi ruoan kimppuun. Isoveli nosti päänsä, katsoi pientä koiraa, ja tokaisi häntä heiluen: "Minähän sanoin!"




Kaunista sävellystyötä. Itkin tämän kohtauksen aikana ihan kamalasti melkeinpä vain tämän kappaleen takia, kuinka hienosti siihen onkaan osattu säveltää ikävä ja kaiho!



-Koala Von Tukintolvana

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 19. luukku

Oli tullut jo pimeää. Pieni koira seisoi pihatiellä hetken pakkasta nuuskien. Lumi narskui, ja oli aivan hiljaista. Kääntäessään katseensa kohti tietä pieni koira näki, kuinka jäälyhdyt edelleen tuikkivat kaunista valoa. Todellakin, noiden kanssa näkee paremmin käydä jalkaa nostamassa, pieni koira ajatteli iloisena, mutta suuntasi lyhtyjen sijaan kohti saunaa. Hän kaapaisi pari kertaa tassullaan ovea, ja pian isäntä tuli sen avaamaan. "Mitä ihmettä sinä yksinäsi täällä olet! Vai halusitko saunomaan?" Isäntä päästi pienen koiran saunaan, mutta kiuas oli pelottava ja piti kamalaa sihinää kun sille heitettiin vettä. Hän päätti jäädä eteiseen odottamaan isäntää ja emäntää, ja pian he palasivat yhdessä sisälle.



Soundtrackin parhaat kohdat tiivistettynä yhteen kappaleeseen!



-Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 18. luukku

Emäntä kääntyi ihmispentujensa puoleen.
"Vahdittehan kinkkua, ettei Filiph hyökäse sen kimppuun?"
"Joo, me vahditaan", kuului yhdestä suusta vastaus pöydän äärestä kauempaa.

Emäntä ja isäntä suuntasivat ulkosaunalle, ja pieni koira olisi halunnut mukaan. Hän istui ulko-oven edessä kuunnellen lumessa narskuvien askeleiden kaikkoamista. Ei minua voi jättää, minäkin haluan! Pieni koira nousi kahdelle jalalle, rämpäytti ripaa saaden oven aukeamaan, ja hän asteli pihamaalle ihan itsekseen.




Kaunista sävellystyötä. Tämä kappale on omimmillaan keskellä yötä tai myöhään illalla, kun on jo pimeää, ja tähdet loistavat. Parasta tätä on kuunnella ulkona lumen keskellä tähtien tuikkiessa yläpuolella ja pakkasen rouskuttaessa poskia.



-Koala Von Tukintolvana

lauantai 17. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 17. luukku

Juuri, kun pieni koira meinasi suunnata päiväunille, emäntä käveli uunin luokse. Kinkku oli valmis! luukun auetessa huumaavat tuoksut täyttivät huoneen, ja koirat juoksivat kiireen vilkkaa vahtimaan tätä ihmeellistä näkyä. Myös mustavalkoinen kissa löysi tiensä hyvin äkkiä perille, ja rivissä istuen he yhdessä katselivat pöydälle nostettua suurta höyryävää lihanpalaa. Vesi herahti kielelle, mutta pienen koiran pettymykseksi he eivät saaneetkaan kinkkua. Hän painoi päänsä murheissaan, ja emäntä katsoi tätä huokaisten. "Kuule, sen pitää antaa jäähtyä. Et sinä voi saada kuumaa kinkkua, kun se polttaisi suusi. Sitä paitsi ensin käydään saunassa."




Lisää paljastuksia! Tällä kappaleella on aivan erityinen paikka, missä sitä kuunnellaan. Aina, ihan joka kerta, kun lentokone irtoaa maasta, tämän kappaleen täytyy pärähtää soimaan juuri silloin! Se tunne, kun noustaan pilvien yläpuolelle, ja kuinka alla erkaneva maa pienenee ja loittonee tämän kappaleen soidessa on jotenkin aina sykähdyttävää. Tänään lennän Suomeen joululomalle, joten tämä soi taas luureista koneen noustessa!



-Koala Von Tukintolvana

perjantai 16. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 16. luukku

Pieni koira kääntyi katsomaan vieressään istuvaa kissaa. Tämän hännänpää näytti heiluvan hyvin kutsuvasti... ja niinpä hän päätti ottaa sen tassulla kiinni. Kissa ei tästä kuitenkaan riemastunut, vaan tämä sähähti ja alkoi murista korvat luimussa pienelle koiralle. Kissa läpsäytti tassullaan pientä koiraa kuonolle, jolloin toinen ihmispennuista nosti kissan syliinsä. "No, Filiph, nyt vähän joulumieltä.. Mene vaikka leikkimään." Hän poistui kissa kainalossaan toiseen huoneeseen laskien kissan penkille mustan kissatoverinsa viereen.




Tämä kappale on ollut minulla harjoituksessa tämän syksyn ajan, ja vaikka se kuulostaa yksinkertaiselta, tämä on itse asiassa aika vaikea tauotuksineen (ja niiden puuttumisineen myös!). Kappale kertoo laulamisen ihanuudesta, ja kuinka hyvältä se tuntuu onnistua. Totta joka sana!



-Koala Von Tukintolvana

torstai 15. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 15. luukku

Sisälle saapuessa kaksi muuta kissaa, musta ja mustavalkoinen, olivat heränneet nokosiltaan. Musta istui penkillä takkatulen loimussa lämmitellen silmät kiinni, ja mustavalkoinen pörräsi keittiössä. Välillä pieni käpälä kurkottui pöydän reunalle koittaen napata itselleen pienen herkkupalan, mutta joku ihmisistä aina äkkäsi nuoren kissan kujeet lykäten tämän takaisin lattialle pöydän reunaa vasten nojailemasta. "Filiph, ei se ole sinulle!" yksi ihmisten pennuista huokaisi. "Koita malttaa vielä hetki, saat kyllä oman herkkusi." Wallu liittyi nuoren kissan vierelle kerjäämään, mutta kummallekaan ei tipahtanut mitään. Onpas outoa, kyllä minä olen muruseni ansainnut... ja olisi niin kova nälkä! Pieni koira mietti onnettomana.




Mainio elokuva täynnä hienoja kappaleita ja hyviä näyttelijäntyön suorituksia! Ääninäyttelytyö tässä on vallan erinomaista. Suosittelen katsomaan, jos ette ole vielä nähneet. Ja ei, se ei ole Disney-elokuva :) 



-Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 14. luukku

Yksi päivän parhaista hetkistä pienen koiran mielestä oli leikkiä hippaa lumessa isoveljensä kanssa. Välillä pieni koira oli päällä, ja välillä taas vanhempi vei voiton. Silti hippa-aika tuntui aivan liian lyhyeltä pienen koiran mielestä, kun jo kohta taas piti mennä sisälle. Ilma oli vaihtunut oranssin kajosta siniseksi niin, että jopa puut ja lumi näyttivät siniseltä. Hitaasti ilma hiipi vaaleasta sävystä tummaan siniseen. Sisälle suunnatessaan pieni koira katsoi vielä kerran olkansa yli tuikkivia kynttilöitä, ja jään sisällä ne näyttivät erityisen kauniilta. Onpas tämä hauska päivä, pieni koira huokaisi ilahtuneena.




Tämä kappale on harvemmin kuultu, koska se löytyy vain pidennetyltä soundtrackilta. Kaunis kappale, ja sanoitus on kyllä hyvin Tolkienin henkeen ja vereen kirjoitettu.



-Koala Von Tukintolvana

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 13. luukku

Pian ihmiset nousivat ylös, ja isäntä suuntasi vetämään ulkokamppeita päälleen. "Noniin pojat, lähetäähän pissille!" hän tokaisi hyväntuulisena, kutsun aiheuttaen kilpajuoksun kahden koiran välillä ulko-ovelle. Isoveli ehti ensin, mutta antoi silti pienen koiran mennä edellä. Lumimäärä oli vain lisääntynyt entisestään, mutta sitä ei silti nyt tullut lisää. Hiipuva aurinko loi oranssia kajoa taivaalle. Isänsä otti kartionmuotoisia jäälokeroita rappujen edestä ja ripotteli niitä tien varrelle, lisäten niihin kynttilöitä. Ai näitä se isoveli tarkoitti, pieni koira ajatteli, ja katsoi jäälyhtyjä hämmästyneenä pää kallellaan.




Harry Potter-elokuvien musiikkiparhaimmistoa. Koskettava ja ajatuksia herättävä kappale.



-Koala Von Tukintolvana

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 12. luukku

"Kuules, Wallu, nyt olisi aika lähteä katsomaan joulurauhan julistus", emäntä tokaisi pienelle koiralle. Ihmiset vaelsivat ylös paikkaan, jota he kutsuivat televisiohuoneeksi. Emännän ja isännän kaksi pentua jo katsoivat siellä jotakin vakavina, ja lopulta kaikki hiljenivät television ääreen. Pieni koira vilkaisi isoveljeään, joka huokaisi pienesti. "Pentu, meidän täytyy vain odottaa. Ihmiset ja heidän juttunsa, tiedäthän.." Isoveli kävi maate lattialle, mulkoillen ihmisiä kulmiensa alta. Pieni koira päätti ottaa mallia ja kävi isoveljensä viereen, ja jostakin syystä tämä herätti hilpeyttä ihmisissä. "Kyllä te kohta pääsette ulos, elkäähän hättäilkö", isäntä tokaisi  koirille.




Tämä elokuva on kaunis ja koskettava, kuten on myös itse elokuvan musiikit. Tämä kappale on ehdottomasti soundtrackin paras!



-Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 11. luukku

Malttamattoman aika tuntui kuluvan hitaasti. Ihmiset hyörivät keittiössä, musiikki soi, ja tuoksut saivat mahan kurahtelemaan uudellen. Ehkä kuolen nälkään ennen kuin kaikki on valmista, pieni koira huokaisi surullisena, ja loi parhaimman surullisen katseensa emäntään. Emäntä vain hymähti koiralle. "Sinun pitää odottaa vielä hetki, kyllä sinäkin oman osasi vielä saat", hän vastasi tälle, istahti tuoliin ja silitteli hetken pienen koiran turkkia. No, on tämäkin parempi kuin ei mitään, hän ajatteli sulkien silmänsä silittelyjen lomassa.




Nyt tulee nolo paljastus... Mä laulan tätä aina imuroidessa. En tiedä miksi! Herkuleksessa ei kyllä ollut yhtään huonoa kappaletta! Yksi parhaita Disneyn soundtrackeja.



-Koala Von Tukintolvana

lauantai 10. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 10. luukku

Pieni koira tallusti takaisin keittiöön. Lattialle oli tipahtanut pieni palanen leikkuulaudalta, ja hän nopeasti hotkaisi sen suuhunsa. "Voi Wallu... No, löytäjä saa pitää", toinen tyttäristä naurahti ja kumartui rapsuttamaan häntä hieman korvan takaa. Pieni koira höristi korviaan toiveikkaana lisäherkkupalasta, mutta tällä kertaa niitä ei ollut luvassa. Kinkkukin oli vielä kuumassa lasikaapissa tirisemässä, joten siihen herkkuun ei saisi koskettua vielä pitkään aikaan.




Koska mä olen koko ajan lähdössä seikkailuun!



-Koala Von Tukintolvana

perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 9. luukku

"Eikö sitä miestä voi ajaa pois?" pieni koira kysyi huolestuneena. Isoveli virnisti tuhahtaen: "Mutta ethän sinä sano ei herkuille? Ajattele nyt, kuivattu possunkorva! Tai suolenpätkä..." Pienen koiran maha kurahti toiveikkaasti näille herkuille, mutta mielessään pelottava mies ei tuonut hyviä herkkuja. Ehkä se maistuu öljykynttilältä, vaikka ei se kovin suurta herkkua ollutkaan... Mulla se tuntui niin kivalta suussa, pieni koira pohdiskeli itsekseen.




Kung Fu Pandat ovat sellaisia elokuvia, joita pitää katsoa silloin, kun usko omaan itseensä on kadoksissa. Hurjan viisaita elokuvia mahtavalla huumorilla höystettynä! Tämän kappaleen valitsin ihan vaan sen takia, että se nostaa joka kerta karvat pystyyn.



-Koala Von Tukintolvana

torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 8. luukku

Isoveli katsoi olkansa yli ihmisten hyörinää, ja kääntyi sitten pienen koiran puoleen: "Minun on kyllä kerrottava sinulle yksi asia... Se mies tulee tänään. Hän vaikuttaa pelottavalta, mutta älä silti pelkää: hän tuo yleensä jotain herkkua syötäväksi!"

Pe-pelottava mies... Pieni koira mietti itsekseen, ja häntä seisahtui aloilleen jännityksestä tönkkönä. Mutta en minä halua mitään pelottavia tyyppejä kotiini!




Tämä on muuten erinomainen kappale meditoimiseen, kannattaa kokeilla!


-Koala Von Tukintolvana

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 7. luukku

Pieni koira ihasteli kuusta, ja kääntyi isoveljensä puoleen. "Mitä muuta tänään tapahtuu? Ihmiset tuntuvat jännittyneiltä."
Isoveli mietti hetken, ja heilautti sitten häntäänsä. "Pihalle ilmestyy tuikkivaa jäätä tien varteen! Ne ovat kauniita katsella. Ja näkee paremmin käydä myös pihalla tutkimassa hajuja", hän vastasi hilpeästi.

"Ne tuikkivat jäät varmaan ilmestyvät pian, ja me pääsemme mukaan laittamaan niitä. Saadaan touhuta lumessa pitkään!"




Jos puhutaan soundtrackeista ja lempielokuvistani, mitäs muutakaan <3


-Koala Von Tukintolvana

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 6. luukku

Hyvää itsenäisyyspäivää!!
--------

Malttamattomana pieni koira odotti pallojen ilmestymistä, eikä siihen kuitenkaan vierähtänyt kuin pieni tovi vartomista. Valkoiset nauhat aseteltiin lepäämään tuuheille vihreille havuoksille, ja niiden lomaan ripustettiin punaisia ja kultaisia palloja ja käpyjä kimmeltämään. Näky huumasi pienen koiran mielen, ja huomaamattaan hänen hännänpäänsä alkoi lyödä rytmikkäästi lattiaan radion musiikin tahtiin.



Tykkäsin ensimmäisestä Avatar-elokuvasta, vaikka se monelta kovasti kritiikkiä kohtasikin. Musiikki oli todella messevää elokuvassa, joten siksi se pääsee tänne!



-Koala Von Tukintolvana

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 5. luukku

Ikkunan eteen oli ilmestynyt kuusi, ihan oikea kuusi! Yleensä niitä näki vain lenkillä metsässä. Metsän tuoksu oli tullut sisälle, ja tämä oli suorastaan ihmeellistä. "Isoveli, täällä on puu sisällä!" huusi pieni koira. Isoveli tallusteli pennun vierelle, todeten: "Tiedän, myös tämä tapahtuu juuri tänä päivänä joka vuosi. Odota vain, kohta se puu näyttää perin ihmeelliseltä. Isäntä, emäntä ja heidän pentunsa laittavat sen oksille kimmeltäviä palloja ja lisää niitä nauhoja. Palloihin ja nauhoihin ei kuitenkaan saa koskea, ne ovat erityisiä palloja", isoveli neuvoi pienempää ystäväänsä.




No, kaikki minut tuntevat tietävät rakkauteni tätä kappaletta kohtaan... Kuten myös Tolkienin tuotoksia kohtaan. Itse pidin Sormusten Herra-trilogiaa varsin onnistuneena adaptaationa kirjoista, vihaajat vihatkoon!



- Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 4. luukku

Pää kallellaan kinkkua ihmetellen pieni koira mietti tätä sekoamista. Ensin se oli alkanut sillä, että ihmiset olivat laittaneet pieniä tuikkivia valoja sisälle ja ulos. Mutta ne ovat itse asiassa ihan mukavia, näkee paremmin löytää lelut pimeässäkin, pieni koira mietti itsekseen. Myös vihreä nauha valojen lomassa oli jännän tuoksuinen. Vaikka minua toruttiinkin kovasti, kun vähän sitä nauhaa maistoin... Pieni koira tuhahti itsekseen, ja asteli olohuoneeseen. Siellä se vasta ihme olikin sattunut!




Karhuveljeni Koda on ihana elokuva, joka on tullut katsottua monesti vuosien saatossa. Tarina hyväksymisestä ja anteeksiannosta sekä oman ylpeytensä ja kaunansa nielemisestä sopii hyvin myös joulun alusaikaan, vaikka tämä ei jouluelokuva olekaan.



- Koala Von Tukintolvana

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 3. luukku

Isoveli istui pienen koiran viereen häntä heiluen tomerasti. "En malta odottaa että saamme palat tuota herkkua!" hän hihkaisi iloisesti.
"Mikä se oikein on? Tuoksuu todella hyvältä", pieni koira ihmetteli hännänpää toiveikkaasti heilahtaen.

"Pentu, se on kinkku! Kerran vuodessa isäntä ja emäntä sekoavat omien pentujensa kanssa ja täyttävät kodin herkullisilla tuoksuilla ja muilla oudoilla jutuilla. Paras kaikesta kuitenkin on tuo kinkku!"



Yksin kotona tuli telkkarista joka joulu kun olin pieni. Se tuli aina myös katsottua. Harmillisesti en ole kuitenkaan nähnyt tätä elokuvaa enää moneen vuoteen... Ehkä olisi taas korkea aika katsoa se?



-Koala Von Tukintolvana

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 2. luukku

Kävellessään keittiöön huomasi pieni koira täyden tohinan olevan käynnissä. Ihmiset touhusivat pöytiensä ääressä radion siivittämän musiikin tahtiin lauleskellen. Oranssit kissaveljekset olivat myös paikalla. Toinen istuskeli silmät kiinni hännänpää tahtia iskien musiikin kanssa takkatulen ääressä, kun taas toinen makoili punaisella pehmeällä kiikkutuolilla ruudullisen viltin päällä, jossa myös pieni koira oli monesti torkkunut emännän sylissä päiväuniaan. Pieni koira päätti käydä tervehtimässä kissaveljeksiä, mutta tuoksun voimistuminen havahdutti hänen mahansa murahtamaan vienoisesti. Hän istahti lasisen kuuman ruoanlämmittäjän eteen. Sen sisällä oli suurin kimpale lihaa mitä pieni koira oli koskaan nähnyt!



Tässä toinen must joka jouluiseksi katsottavaksi! Samat vitsit jaksavat naurattaa kerta kerran jälkeen. Britit osaavat tehdä nautittavia hömppäjouluelokuvia mahtavan musiikin kera.



-Koala Von Tukintolvana

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukalenteri - 1. luukku

Heippa!

Tervetuloa seuraamaan tämänvuotista joulukalenteriani! Joka aamu aukeaa uusi luukku, jonka takana voit seurata pienen koiran ihmettelyä. Ihmiset ovat seonneet! Koti on täynnä tuoksua, valoja ja musiikkia. Mitä tämä kaikki tarkoittaakaan...? Jokaisen tarinapätkän mukana tulee lempkappaleitani eri elokuvista, jotka toivottavasti auttavat rentoutumaan edes parin minuutin ajan joulun aherruksissa! Ottakaa siis mukava asento ja antakaa musiikin viedä teitä hetken ajan joka päivä.



~~~~~~~~~~~~~



Pienen koiran nenä heilahti ennen kuin mieli heräsi tähän maailmaan unien keitaalta. Mikä tuo tuoksu on? hän ihmetteli itsekseen suuren haukotuksen karatessa venyttelyn lomassa. Noustessaan tomerasti ylös hän päätti lähteä ottamaan asiasta selvää suunnaten kohti keittiöstä kantautuvaa kolinaa, naurua ja laulua.



Holiday on yksi lempielokuviani. Läpi elokuvan on ihana tunnelma jota loistavat näyttelijät ja hyvä ohjaus kannattavat läpi elokuvan. Suurin tähti minulle tässä elokuvassa on Eli Wallach, jonka hersyvä hahmo ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Tämä on must-elokuva katsottavaksi joka joulu.



-Koala Von Tukintolvana

maanantai 7. marraskuuta 2016

Maagisen yön tulokset

Heippa!


Piti tehdä tämä postaus jo viime viikolla, mutta lopputyö vei kaiken ajan ja energian. Nyt sitten varastan hieman aikaa opiskeluilta ja teen tämän päivityksen!

Edellisessä päivityksessäni siis kerroin siitä, miten 31.10. ja 1.11. välisenä yönä tapahtuu joulun taikoja, ja Halloween vaihtuu kaupoissa jouluksi sen yön aikana. Marraskuun ensimmäisenä päivänä siis marssin kauppaan todistamaan tätä ihmettä, enkä joutunut pettymään! Halloween oli muuttunut jouluksi. Ensin kuitenkin kävin katsomassa, onko joulu vallannut keskustan näyteikkunat. Muutama oli jo laitettu, mutta yllätyksekseni aika vähän vaan. Ehkä kauppiaat tähtäävät marraskuun puoleenväliin, jolloin katujen jouluvalot sytytetään.








Kaupan pitkä hylly oli tosiaan vaihtunut halloweenkrääsästä täyteen jouluversioita. Kaikenlaista kallista ja vähemmän kallista rimputinta on tarjolla tänäkin vuonna.

Pitkä käytävä on joulun valtaama.


Kaikenlaista palloa ja maskottia on tarjolla.


Tuo poro-lumipallo on aivan ihana! Hintaa 30 puntaa, eli turhan kallis opiskelijabudjettiin...


Paketointivermeitäkin on joka lähtöön!


Cracker-hyllyllä oli vielä tyhjää, mutta kyllä sekin jo aika täydeltä näyttää!


Halloween-rompetta alennuksessa.


Kaikenlaista jännää. Kyllä se joulu sieltä tulee kun vielä vähän maltetaan!


Joululahjoja kiireenvilkkaa kutoen,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Joulun riemua...?

Heippa!

Syyskuu vaihtui lokakuuksi, ja yleensä se tarkoittaa sitä, että kaupat tursuavat Halloween-krääsää. No, ihan niin ei käynyt... Ensin kauppoihin lensivät joulukakut, ja sitten Halloween-roinan mukana Joulusuklaat ja -lahjat! Että mitä ihmettä, mehän eletään vielä lokakuuta?

Lapset siinä veikeästi hengailevat viinihyllyn vieressä...


Tämä koko pitkä käytävä on täynnä tätä krääsäklumeruulia.


Hämähäkkikoristeita kaupan katossa.


Yleensä tässä viimeisen kahden vuoden aikana Englannissa ollessani olen todistanut sitä, että Halloween on sitkeästi kaupoissa aina lokakuun viimeiseen päivään asti. Sitten jotain tapahtuu seuraavana yönä! Marraskuun ensimmäisen koittaessa joulu on vallannut kaupat ihan totaalisesti! Ajattelin, että tänä vuonna menen kameran kanssa kauppaan ja kuvaan teille sen 1.11. näkymän.

Kurpitsat ovat kyllä halpoja! £2/kpl.


Ennen sitä nautitaan kuitenkin tästä Halloweenista. Se on aika amerikkalaistunut kulutusjuhla nykyään myös Englannissa, joten se näkyy myös kaupoissa. On teemaan liittyvää kippoa, kuppia, karkkia, asuja, koruja... Mitä nyt vaan markkinat keksivät kuluttajalle tarjota.

 Kaikenlaista ihmeellistä näkyy olevan kaupan!


Korpit ja pöllöt hengailevat keskenään.


En tiedä mitähän noille kissoille on syötetty...


 Lasten asuja kepposteluun.


Ostin viime vuonna karkkia Halloweeniksi ja odotin koko illan, että tuleeko joku keppostelemaan. Yhtä jännää kuin palmusunnuntai! Ketään ei kuitenkaan tullut... ja syy siihen oli kuulemma se, että vain koristellut talot houkuttelevat keppostelijoita. Englantilainen tapa viettää Halloweenia on muutenkin vähän erilainen kuin Yhdysvalloissa, sillä täällä vaan pukeudutaan ja juhlitaan ennemmin kuin kierretään ovelta ovelle karkkien toivossa. Ainakaan ei tarvinnut pelätä, että joku turhisi meidän talon kananmunilla!

Karkkikippoja ja roikkuvia koristeita.


Maskeeraussettejä ja päähineitä.

Tänä vuonna olen Halloweenina menossa keskustaan. Ajattelin ensin kierrellä katsomassa koristeita ja ehkä kuvata niitä, jos sää on hyvä. Illaksi ostin lipun kummituskierrokselle, joten saa nähdä, missä kaikkialla Winchesterissä kummittelee! Tykkään ja pelkään yhtä aikaa kummitusjuttuja :)



Nuo kamee-korvakorut olivat itse asiassa ihan hienot! Hyvä vaan, ettei ollut ylimääräistä rahaa mukana.


Itse joulusta. Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Tykkään valmistella joulujuttuja, juhlia pikkujoulua hyvän ruoan merkeissä, laittaa valot paikoilleen ja tunnelmoida kynttilänvalossa joululauluja kuunnellen (Rajattomien, Frank Sinatran ja Tony Bennetin levyt ovat lemppareita!). Mutta ei, en tykkää, että sitä pitäisi juhlia kolme kuukautta etukäteen. Joulu kuuluu vain siihen vuoden pimeimpään aikaan!

Adventtikalenterivalikoimaa lokakuussa.


Kyllä siellä ihan oikeasti ihmiset ostavat jo näitä suklaita!


Joulu minulle merkitsee valon tuomista pimeään, kun päivät on synkimmät koko vuoden aikana. Joulu merkitsee sitä, että saa viettää aikaa perheen kanssa, ja että ei tarvitse stressata mistään tekemättömistä hommista. Sitä, että voi istua kirja kädessä sohvannurkassa kenenkään hoputtamatta, tai pelata lautapelejä ja nauttia suklaata ja glögiä samalla. Sitä, että voi seisoa pihalla sinisen hetken aikaan ja katsoa, kuinka valo katoaa ilmasta mutta tuikkivat jouluvalot tuovat omanlaisensa maailman eteesi pakkasen rouskuttaessa poskia. Se on parhaimmillaan sitä, että ollaan vaan ja tehdään juttuja, jotka sillä hetkellä tuntuvat hyvältä.


Lahjavalikoimaa, ettei vain tule kiire sitten juosta päivää ennen kaupassa äkäisenä tukka putkella... Niin vissiin. Kyllä ne ihmiset aina stressaavat ja vihastuvat kaikesta mahdollisesta ennen joulua. Ja sitten koittavat mokomat tartuttaa sen känkkäränkkä-mielentilan muihinkin! Mokomat joulumököttäjät.


Britit rakastavat tällaisia alkoholiteemaisia valmislahjapaketteja. Kukapa ei haluaisi yhtä kappaletta siiderilasia, jossa on joku tyhmä markkinateksti. Suklaa-viinipaketit ilman turhaa rojua ovat ihan hauskoja.


Kaikelta tältä menee pohja, jos sitä pitää stressata, kiirehtiä ja murehtia. Tai että keskellä syksyä joulukrääsät tunkevat kauppaan. Joulu on joulu, vaikka ei olisikaan kaikkea krääsää! Että maltetaan vielä hetki, jooko.


Kurpitsoita ihaillen,
Koala Von Tukinolvana

torstai 6. lokakuuta 2016

Jaksamisen vaikeus

Heippa!

En ole päivittänyt blogia pitkään aikaan, ja siihen on kaksi syytä: ensin en vain jaksanut kesän aikana kun tuntui, ettei ole mitään asiaa, ja toisekseen en ole jaksanut, kun mulla ei ole voimia tehdä yhtään mitään ylimääräistä opiskelujen lisäksi. Siihen on omat syynsä, mutta en halua tästä mitään itsesääli-itkupostausta, joten ei niistä sen enempää.


Yksi kysymys:

Jos minä kuolisin nyt, muistaisiko joku (perheen ulkopuolinen) minua vielä viisi vuotta, tai jopa kymmenen vuotta oltuani kuolleena? 


Tätä kysymystä olen hautonut päässäni nyt toista viikkoa, ja se oli pakko saada pullautettua ulos mielen syövereistä. Kyseessä ei siis ole, että haluaisin ihmisten itkevän perääni. Kysymyksessä on ihan vaan se, että olenko onnistunut tekemään kehenkään vaikutusta elämäni aikana niin kovasti, että jos en enää olisikaan heidän elämässään, he ehkä joskus pysähtyisivät miettimään miten huono huumorintaju minulla oli ja hymähtäisivät tälle idealle vienosti hymyillen.





Itseltäni kuoli ystävä muutama vuosi sitten onnettomuudessa, ja harmittaa, miten vähän kerroin tälle koko perheelle, miten suuri merkitys heillä on ollut elämässäni. Moni ystävä on ollut tärkeä, mutta jotenkin en vain muista sanoa sitä tarpeeksi ääneen. Olen koittanut opetella, että kun tapaamme ihan livenä kasvokkain, sanon tälle hyvälle tyypille että vitsit, oot hyvä tyyppi. Yleensä ensimmäinen reaktioon hämmentynyt ilme, ja sitten ehkä tulee kiitossana. En osaa viljellä tällaisia facebookissa tai muissa sosiaalisen median ihmeissä, koska ne tuntuvat kamalan kylmiltä välineiltä sanoa asioita, joita todella tarkoittaa.



Jotenkin tuntuu, että en vaan osaa ystävyyttä. Tulee hyvin usein olo, että olen ainoa osapuoli, joka pitää yhteyttä. Sitten siihen väsyy, että on aina se ainoa yhteydenpitäjä, ja testimielessä lopettaa, pitääkö se toinen sitä yhteyttä koskaan. Aika hiljaista on pidellyt viimeisen parin vuoden aikana, jolloin päätin, että välillä voisi olla jonkun toisen vuoro kysyä mitä kuuluu. Välillä kyllä kyselen, mutta ihmisillä tuntuu usein olevan liian kiire jopa siellä facebookissa yhteydenpitoon - tai sitten muilla on se sama ajatus, että se on aika kolkko väline. Skypepuheluita ei harrasta kukaan muu kuin perheeni, ja ne todella tulevat välillä tarpeeseen toisessa maassa asuessa.



 Ambiverttinä HSP-persoonana ja oman elämänsä Nuuskamuikkusena on hankala saada uusia ystävyyssuhteita syntymään. Olen huomannut Englannissa asuessa, että moni ottaa minuun yhteyttä kysyäkseen jotain neuvoa tai esimerkiksi mitä luennolla tapahtui. En ole saanut yliopistolla juurikaan ystäviä, jotka haluaisivat viettää vapaa-aikaa kanssani. Rehellisesti sanottuna en tiedä missä vika on: olenko vain liian erilainen persoona, vai olenko oikeasti niin kamalan raivostuttava v***upää, ettei kukaan halua uhrata sekuntiakaan sille, että lähtisi joskus kahville kanssani. Juuri tämä synnyttää ajatuksen, että olenko näkymätön, mieleenpainumaton. Jos kuolen, onko hautajaisissani ketään muita kuin perheeni.




Uskon, että joku sydän sykkii minullekin jossain. Tästä eteenpäin aion muistaa sanoa entistä tomerammin niille, ketkä ovat minulle tärkeitä, että he ovat ihania, reiluja tyyppejä, ja tykkään heistä kovasti. Haluaisin kannustaa muita tähän samaan! Liikaa kamalia asioita tapahtuu maailmassa, ja ihmiset vaipuvat sen takia alakuloon tai ärtymykseen, eikä positiivisuutta enää löydy edes pienistä elämän iloista: kupillisesta aamukahvia, hauskanmuotoisista pilvistä, lehtien havinasta tuulessa, miten kaunis tähtitaivas voikaan olla. Että joku ohikulkija hymyilee ystävällisesti. Kun saa santsikupillisen teetä kahvilassa ilmaiseksi.




Muistetaan sanoa välittävämme!


Mietteisiin uppoutuneena,
Koala Von Tukintolvana


P.S. Tekstin kuvat on röyhkeästi pöllitty aikoinaan koneelle Googlen kuvahausta.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Toisenlainen luovuttaja!

Heippa!

Monesti vaikka mistä aiheesta on pitänyt tänne kirjoittaa, mutta tämän koen sen verran tärkeäksi, että kirjoitan siitä, vaikkei se opintoihin liitykään millään tavalla. Olen muutenkin miettinyt blogin muuttamista vähän yleismaailmallisemmaksi, mutta se ehkä tapahtuu vasta ensi keväänä, kun valmistun. Jotenkin vain on niin kiva jakaa kokemuksia tätä kautta!

Olen siis parisen vuotta kasvattanut hiuksiani, jotta lahjoittaisin ne eteenpäin. Tein googlettelua ja vertailin erilaisia hiuksia vastaanottavia tahoja, ja päädyin lahjoittamaan hiukseni Little Princess Trustille. Se on englantilainen organisaatio, joka valmistaa peruukkeja lapsille, joilla ei ole hiuksia sairauden tai synnynnäisen ominaisuuden myötä (esim. alopeciaa tai syöpää sairastavat lapset). Syy, miksi päädyin heihin oli se, että he ottavat hiuksia vastaan joka puolelta maailmaa, ja myös värjättyä! Kriteerit olivat että hiuksen pitää olla luonnollisen väristä, vähintään 17 senttiä pitkä se luovutettava pätkä sekä hyvässä kunnossa. Itse ajattelin, että kasvatan yli tuon 17 sentin, ja niinhän siinä loppuviimein kävi...

Tästä se lähtee!

Parturi laittaa hiuksia pötkölle katkaisua varten! Ne voi laittaa joko näin tai letille, ohjeet tähän löytyvät Little Princess Trustin sivuilta!


Viime tiistaina sitten koitti aika mennä parturiin! Kävin Tukkakulmassa Virolahdella, jossa tehtiin hienoa työtä luovutettavien karvojen sekä päähän jäävien suhteen. Hiukset jaettiin neljään osaan, sidottiin ponnareilla ja sitten laitettiin sakset rouskumaan! Parturini mittasi saman tien paljonko lähti, ja summaksi tuli tasan 50 senttimetriä! Puoli metriä siis väheni päästä, ja se oli itsellekin yllätys. On kyllä kivaa olla taas pitkästä aikaa lyhythiuksinen, kun edellisestä kerrasta on viitisen vuotta.

Ensimmäistä viedään...


...ja tämän jälkeen hiukset olivatkin lyhyet! Eikä harmittanut kyllä ollenkaan (tuntuu että enemmän harmittaa sivustaseuraajia kuin itseäni).


Little Princess Trust ottaa hiusten lisäksi myös rahalahjoituksia vastaan. Yhden peruukin valmistaminen maksaa n. 350 puntaa eli nelisensataa euroa, ja ne tehdään täysin käsityönä ja mittatilauksesta lapselle. Lapsen ei itse tarvitse maksaa peruukista, joten siksi lahjoitukset myös rahana ovat tärkeä tulo järjestölle. Eli ei kaikkien tarvitse hiuksiaan laittaa eteenpäin, myös toisenlaiset lahjoitukset kelpaavat ja ovat mieleen!

Enemmän lähti kuin jäi jäljelle!


Heillä on tosiaan paljon kaikenlaisiin kysymyksiin kattavaa informaatiota sivuillaan, joten käykää vilkaisemassa ihmeessä, jos kiinnostaa! Jos on kysymyksiä suoraan minulle, kirjoittakaa kommenttikenttään, vastaan mielelläni! :)


Kevein kesähiuksin,
Koala Von Tukintolvana

Ekstrana vielä partakuva :) Harmittaa vaan, etten löytänyt sänkiliimaa, ja sänki jäi laittamatta partarajaan.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuuhulluutta, taas kerran!

Heippa!


Olen onnistuneesti pakoillut esseen kirjoittamista, mutta vielä on onneksi aikaa. Eilen tosiaan oli verikuu, ja koitin ottaa siitä kerrankin kunnollisia kuvia. Harmittavan nopeasti tämä punainen vaihe kuitenkin meni ohi, ja pian kuu taas möllötti kirkkaana ja vaaleana. Koska keli oli hyvä, hiippailin pihamaalle testailemaan kuutamokuvailua pulpin ja kaukolaukaisimen kanssa! Tässä on muutamia otoksia eilisestä kuuseikkalusta siis.

Kuu oli todella punainen tällä kertaa! Tämän lähemmäksi minun pitkällä putkella ei pääse. Joskus sitten kun olen iso ja rahoissani (hah, eli ei koskaan) hankin pitkän putken jolla saa hyviä kuu- ja tähtikuvia!


Tässä on hieman sitä ideaa, mitä koitin saada. Koko taivas leimusi punaisena, mutta tässä vaiheessa verikuu alkaa mennä jo ohi. Laaksossa leijaileva usva tallentui kivasti, tämän yllätyksen huomasin vasta tietokoneen ruudulta kuvia katsoessa!


Kuun hohtoa ja kivoja pilviä! Muutama tähtikin onnistui tallentumaan kuvaan. Öisessä taivaassa on jotain taianomaista!


Kuu kirkastuu punaisuuden väistyessä.


Tällaista siis tavoittelin, mutta nämä kaikki epäonnistuivat ennen kuin tajusin käydä hakemassa narulaukaisijan... Harmi! Seuraavaa verikuuta odotellessa, ehkä saan kuvan kirkkaanpunaisesta taivaasta.


Meillä on tosiaan pihassa kirsikankukkapuu! Tämän enempää ei vielä ole kukkia tullut, mutta ehkäpä toukokuussa sitten saatte vaaleanpunaisia kukkaunelmakuvia meidän omalta pihamaalta. Toivottavasti muutama pörriäinen eksyisi myös kuvattavaksi kukkien joukkoon.



Tällaisia kuvia tosiaan tuli, ja mukaan hivuttautui vielä yksi kukkakuva, jonka nappasin kymmenisen minuuttia sitten. Nyt sitten sen esseen pariin!


Kunnollisista kuukuvista haaveillen,
Koala Von Tukintolvana

maanantai 18. huhtikuuta 2016

(Huono) oodi opiskeluille!

Heippa!

Tänään, 18.4. on huonon runouden päivä. Päätin itsekin kantaa korteni kekoon, ja inspiraatio sitten loi ilmoille tällaisen taideteoksen. Koitin tehdä siitä satiirisen ja hauskan, joten toivottavasti se synnyttää hymyn teidänkin huulillenne! Tottakai omat vitsit naurattavat aina itseäni.


Oodi opiskeluille

Näyttelijäntyö, mitä se on?
Ai jotain kättä vähän heilutellaan,
ja palkalla sitten mehustellaan?
Välillä ottaa kovasti sielun päälle, mieltä vääntää. 
Miten se Leo tämän tekee, niin helpolta näyttää!
Miten sisäistän jotain mitä en ole:
massamurhaaja, raiskaaja, taisteleva sotakone.
Miksi kidutan itseäni näin, mitä tästä saan?
Sen kerran kun onnistun, se on täyttä euforiaa!
Sen pienen hetken, kun olen joku toinen
tajuan itsestäni enemmän
kuin mitä olen koittanut koko vuoden!


Aloitin toki toisenkin blogitekstin jo, missä kerron tarkemmin opinnoistani, mutta esseet pitäisi taas kerran saattaa ensisijaiseksi työksi. Ei, niitä en ole vielä aloittanutkaan... Paitsi lukemalla lähdeteostoja, tottakai! Kirjoitustyö on jo suunnitteilla, joten ehkä huomenna word aukeaa ja sanoja alkaa taas ilmestyä paperille! Sen sijaan aivan toisenlaiset vapaa-ajan kirjoitukset tunkevat jatkuvasti mieleen. Ehkäpä nohevoidun, kirjoitan esseen ja saan vielä loppuviikosta sen toisenkin blogitekstin ulos?



Huonoille runoille hihitellen,
Koala Von Tukintolvana

maanantai 28. maaliskuuta 2016

Ikkunakyyläilyä ja tukka putkella juoksua

Heippa!

Olen tuntenut hurjan huonoa omatuntoa siitä, että en ole päivittänyt blogia pitkään aikaan. Siihen on kaksi syytä: ei ole ollut aikaa, ja en ole keksinyt mitään opiskeluihin liittyvää päivittämistä. Joten jos jollakulla on idea, mitä haluaisitte kuulla täällä oleskelusta tai opinnoistani, antaa palaa! Jotenkin vaan tuntuu, että sellainen "tänään söin paahtoleipää ja kävin luennolla"-tyyppinen päivittäminen ei ole minua varten, vaan haluaisin aina kertoa jotain informatiivista muun lätinän ohella. Kevät on muutenkin tuntunut ihan muista syistä raskaalta, mutta voihan tätä blogia pitää myös terapiamuotona..? Ehkä. Kai joku ilahtuu minun lätinöistäni tätä kautta.


Yökuvausharjoittelua. Ei tullut onnistuneita kuvia, koska olin laiska enkä käyttänyt jalkaa. 


Kevät on täällä jo pitkällä, ja ensi viikolla saan taas vieraakseni Nuorikon tänne! Jännää! Ja samalla alkaa myös lukuloma. Tällä kertaa lukulomalla kirjoitan taas esseen, ehdotuksen lopputyökseni (jännää, kohta alkaa viimeinen vuosi!) sekä kolme esitystä on työn alla. Olen myös saanut tuikattua jalkaani elokuvien maailmaa raottavan oven väliin, ja päässyt esiintymään kahteen lyhytelokuvaan. Huomenna on myös luvassa tv-sarjan kuvaukset, joten saa siitäkin kokemusta. Kameran edessä työskentely on ollut tuttua vaan statistina olosta aikaisemmin, joten on ollut mielenkiintoista seurata hommaa myös protagonistiroolissa! Opettavainen ja kiva kokemus, ja haluaisin tehdä sitä lisää.


Jotkut aamut ovat olleet kauniita parin asteen pakkasen kera! Silti lunta satoi vain kerran helmikuussa.


Olen tässä pitkin kevättä seuraillut ikkunani takana pyöriviä lintuja. Ihmettelin keltatehosteisia punaruskeita pikkulintuja, jotka tulevat joka päivä samaan puuhun aamupäivästä pyörimään, että mitähän ne ovat. Internet tarjosi vastaukseksi tiklin! Eli tiklit meinaavat tehdä pesän tuohon läheiseen puuhun. Vuokraisäntä tosin meinaa kaataa sen, joten katsotaan, kumpi kerkeää eka: t
iklit vai vuokraisäntä. Hän lupasi olla kaatamatta puuta, jos pesintä on jo alkanut. Myös kyyhkyt ovat palanneet kuukuttamaan kevät rinnassaan, sekä korppien lisäksi on näkynyt paljon mustavariksia (erottaa nokasta).


Osallistuin tällä kuvalla yliopiston luontoaiheiseen valokuvakisaan, ja voitin! Palkintona oli pehmolelu-lammas.


Tiklihän se siellä!


Naakka ihmettelee maailman menoa.


Tässä on se mustavaris, joita riittää ikkunani takana. Nyt vaan todella toivon, että se todella on mustavaris eikä jokin muu lintu (tosin ehkä saan tehdä virheen, koska en ole ornitologi!).



Suunnittelin että voisin taas kertoa, minkälaisia kursseja tänä vuonna on ollut. Ehkä se on kiinnostavaa kuultavaa, ja kerron mielelläni, minkälaista meidän opintosisältö täällä on. Jos joku haluaa kuulla muuta elämiseen liittyvää täällä, jotain yliopistosta, tästä kaupungista tai ihan muuten vaan haluatte kysyä jotakin, antaa palaa kommenttiosiossa! Vastaan mielelläni ihan mihin vaan aihepiiriin kuuluvaan (ja miksei vaikka vähän vierestäkin).


Lopputyötä suunnitellen,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Joulu joulu, mennyt on...

Heippa!

Olin joulukuun ajan lomalla, enkä siksi päivittänyt mitään muuta kuin kalenteria - toivottavasti piditte kalenterista, palaute otetaan kernaasti vastaan. Nyt tulee kuvapläjäys joululomasta!

Joululoma siis alkoi sillä, että siskoni (Nuorikko ja Oranssi rinkka reissussa) tulivat visiitille tänne luokseni. Palloilimme ensin Winchesterin nähtävyyksiä katsoen, ja sitten syöksyimme Lontoon menoa ihmettelemään. Winchesteristä minulla ei valitettavasti ole kuvia, koska en kantanut kameraa mukanani, mutta tässäpä seuraa hurja pläjäys Lontoosta ja joulunvietosta koto-Suomessa!


Ensimmäisenä iltana Camden-juoksun jälkeen eksyimme Oxford streetille kuvaamaan jouluvaloja. Koska vettä satoi, nämä kuvat on räpsitty puhelimella, etten riskeeraisi kamerani elämää turhaan. Ihastuin kesällä Mr. Selfridge-tv-sarjaan, ja onnistuin houkuttelemaan perheeni naispuoliset henkilötkin katsomaan kyseisen sarjan. Siksi vierailu Selfridgellä kuului tottakai tämän retken tavoitteisiin!


Selfridgen jouluikkunoiden teemana oli horoskooppimerkit, tässä härkä.


Tuttu näky meidän reissuilta... Tälläkin lomalla tuli käveltyä yli 50 kilometriä asfalttimaratoonia nähtävyyksien välillä!


Hieno viesti, vähän vaan ontuu kirjoitusvirheen takia :D


Heppavartio kuninkaallisten tallien tykönä.


Tallit.


Eksyimme talleilta St. Jamesin puistoon tarkoituksena nähdä puiston kuuluisuus, eli pelikaanit. Yhtään pelikaania emme nähneet, mutta puisto oli täynnä muita lintuja ja oravia. Onneksi ei ollut turisteja, joten saimme rauhassa lässyttää oraville ja laukoa kuvia eläimistä ilman tungosta.


Orava hyppää St. Jamesin puistossa.


Nokikanat uinnilla.


Ujo sorsa.


Hän olisi halunnut herkkuja.


Ainoa oikeasti onnistunut oravakuva! Mokomat vipelsivät niin lujaa, että olisi pitänyt älytä laittaa sarjalaukaisu päälle.. Ja tässäkin kuvassa ärsyttää kesken katkeava häntä. 



Turisti juttelee oravalle!


Korppikin ihmetteli menoa.


Hanhet katselevat josko sais herkkuja.


Haikaraa ei kiinnostanut mikään.


Hanhi sanoo moi!


Prinsessa Dianan muistokävelyreitti kulkee puiston läpi.


Korppi poseeraa!


Trafalgar Squaren leijona.


Heppa National Galleryn edustalla.


Vierailimme National Galleryn sisällä. Rakastuin kovasti Turnerin maalauksiin, istuivat tyyliltään kyllä minun sielunmaisemaani kovasti. Pitäisi siis varmaan nyt katsoa se uusi Mr. Turner-elokuva!

Kävelyn lomassa piti tottakai käydä virkistäytymässä! Rakastan Pret a Mangerin Rypäle-seljankukkalimua, suosittelen kaikille että käykää maistamassa! Se on muutenkin oikeastaan ainoa kelvollinen ketjukahvila, mistä saa kunnollista kahvia. Costa ja muut on aikamoista kuraa.


Kävimme myös Luonnontieteellisessä museossa. Edellisellä kerralla kävimme veljeni, kälyni ja veljentyttöni kanssa katsomassa dinosaurukset, nyt kiersimme myös yläkerran näyttelyn kivistä ja planeetoista. Planeettaosio oli harmillisen pieni, olisin kaivannut siitä laajempaa. Kiviä oli sitten ihan hurjan paljon, että se, joka näyttelyn on suunnitellut, selkeästi tykkää kivistä. Edelleen on näkemättä nisäkäsosio, joten pitää sinne ainakin kerran vielä mennä!


Hienoa asiaa!


Raptoreiden heimoon kuuluva robotti, muistutti eniten ehkä Deinonychusta.

Tyrannosaurus rex!


Iguanodon!


Oispa minullakin tällainen vauva <3


Harrodsin jouluvalot! Ikkunat ovat kuuluisat, koska Harrods panostaa niihin joka vuosi. Siksi olin jo ennen reissua sanonut, että haluaisin katsomaan näitä. Koska kauppa ei ole kauhean kaukana Luonnontieteellisestä museosta, kävelimme kamalassa kaatosateessa kohti Harrodsia. Onneksi sade taukosi kaupasta ulos tullessamme, ja onnistuin nappaamaan tämän kuvan.

Pahinta rankkasateen hetkeä pakenimme kahvilaan nimeltä Caffe Concerto, joka sijaitsi Luonnontieteellisen ja Harrodsin välissä. Palvelu oli todella hyvää, ja niin myös kahvi! Kunnollista kahvia Englannissa, jee! Myös syömäni Mille Feuille oli parempaa kuin myös Winchesteristä löytyvässä ranskalaisessa kahvilaketjussa, Maison Blancissa. Suosittelen!


Harrodsin mielestäni paras jouluikkuna. Olen monta vuotta unelmoinut Loubotinin parin omistamisesta, ehkä vielä joskus toteutan tämän unelman ja tuhlaan järkyttävän suuren summan kenkäpariin! Voihan ne sitten laittaa vaikka kirjahyllyyn esille <3


Tämä ikkuna saa kyllä täydet pisteet värikkyydestä!


Jouluvalojen tunnelmaa.


Harrodsilta päätimme jatkaa matkaa sateen tauottua takaisin Oxford Streetille. Nyt sai kamera laulaa jouluvaloja kuvaten! Tässä kuvassa hieman parempi otos Selfridge's-tavaratalosta.



Itse pidin kovasti Oxford Streetin jouluvaloista! Harmi vaan, etten ottanut kuvaa niistä riikinkukkovaloista, jotka olivat ehdottomat lempparini. Pitänee siis mennä seikkailemaan ensi jouluna uudelleen!


Seuraavana päivänä ennen lennon lähtöä kävimme vielä parissa kirjakaupassa, ja otimme bussin takaisin hostellille hakeaksemme matkalaukut. Pääsimme istumaan ihan bussin etuosaan, josta oli hyvä ihailla maisemia! Suosittelen kyllä kaikille matkalaisille, että jos ei ole niin kamala kiire ja hoppu pinkoa koko ajan tubella joka paikkaan, ottakaa bussi ja ajelkaa jonnekin huitsinnevadaan. Siinä näkee hyvin maisemia ja samalla Lontoon kartta tarttuu päähän vähän paremmin!

Jokaisella kuvaajalla on kuulemma omat kuvauskohteensa ja -maneerinsa, ja minulla ne ovat penkit, katulamput ja erilaiset heijastuspinnat. Enpä minä kyllä osaa vastata, mikä niissä viehättää, mutta näin se vaan on!


Terveellinen makkaraperuna-annos, jotta kolesterolitaso ei turhaan laskisi! Kolme makkaraa oli kyllä ihan liikaa, mutta kaiken söin. Eipä sitten tullut loppupäivänä nälkä.


Hähähää, luulitteko muka, että tulisi Lontoo-päivitys ilman Shardia? Ei koskaan! <3


Ja sitten saavuimme vanhempien tykö! Seuraavaksi siis seuraa tunnelmointia Suomen maisemissa jouluisin kuvin.


Olen kai joskus sivulauseessa maininnut, että yhdeksi harrastuksekseni on vaan ajan myötä kasvanut neulominen. Vihasin sitä ennen vanhaan, kun ala-asteella opettaja haukkui neuletekeleeni, ja sitten siirryin puukässään. Opiskellessani vaatetusartesaaniksi meille tuli neulonta- ja virkkauskurssi, joka innosti pitämään tästä käsityömuodosta! Kerran sitten vietimme perheen kanssa joulun, jolloin piti antaa vain omatekemiä lahjoja. Neuloin kaikille villasukat, ja siitä on jäänyt perinteeksi vääntää sukat perheenjäsenille, paitsi viime vuonna. Silloin syntyi kamala huuto, missä meidän sukat on! (Tein kyllä itse pikkusiskoni kanssa käsintehdyt ja -painetut kangaskassit.) Tässä on siis valmistumassa aatonaattona viimeinen pari pakettiin, koska eihän mitään voi aloittaa ajoissa ja aina on jätettävä kaikki viimetippaan! :)


Lallikin malttoi olla kiltisti kun joulupukki tuli kylään!


"Joko sitä herkkua saisi!?" kysyi Lalli ja odotti innolla namuja.


Jouluaaton kakku! Äiti leipoi ja siskoni maalasi siihen hienon kuvan elintarvikeväreillä.


Malkolm nautiskelee joulukuusen edustalla.


Turokin nautti joulusta, oli monta syliä istuttavana, mistä valita!


Joulupäivänä oli lämmintä, ja merikin täysin sula...


...mutta sitten tuli pakkanen eikä lähtenyt! Kaikki kosteus muuttui yhtäkkiä kauniiksi kuuraksi, ja oli hyvä harjoitella jääkiteiden kuvaamista. Ai että kaipailen macro-putkea, ehkä ensi kesänä tuhlaan ja ostan sen kesätyörahoista vihdoin ja viimein!



Heinäaallokko.


Filiph nauttii joulun rauhasta.


Kyllähän revontuliakin olisi ollut, mutta taivas oli turhan pilvinen. Tämä on ainoa kuva missä on edes aavistus revontulista, kun ne hohkasivat vihreää valoaan pilviin... Aina ei voi onnistua!

Lallin ja Filiphin rentoutumiskoulu.


Ja pitihän kulttuuriakin käydä harrastamassa! Olimme ennen joulua käyneet katsastamassa viimeisen Nälkäpelin ja välipäivinä Star Wars: The Force Awakenin. Uuden vudoen jälkeen menimme koko perheen voimin (paitsi pieni veljentyttöni, joka meni mummolaan kylään esityksen ajaksi) katsomaan Kansallisoopperaan Oopperan kummituksen. Heti kun kuulimme, että tämä on tulossa ohjelmistoon, alkoi mittava rahankeruuoperaatio, jotta saimme ostettua suuren köntin lippuja! Tätä koko syksy siis odotettiin, ja viimein pääsimme sen näkemään! Itse pidin tästä kovasti, ja minusta tämä oli parempi kuin New York Cityssä näkemäni versio. Laulajat ja tanssijat tekivät parhaansa, ja se näkyi! Pidin myös, ettei tätä esitystä oltu suomennettu, vaan se esitettiin alkuperäiskielellä englanniksi. Minulla on myös kolme harjoitusaariaa tästä teoksesta, joten on aina mielenkiintoista tarkkailla ja oppia, miten muut ne kappaleet esittävät!


Koska olimme perheen voimin "lomamatkalla", otimme myös väliaikatarjoilun. Itse otin lehtikuohua (herukanlehdistä valmistettua alkoholintonta kuohuviiniä) sekä Oopperan kummituksen nimikkoleivoksen. Työskennellessäni oopperalla aikaisemmin tutustuin ensi-iltajuhlissa lehtikuohuun, ja olen rakastanut sitä siitä lähtien. Tottakai minun piti siis saada sitä lasillinen tutussa ympäristössä hyvien muistojen kunniaksi! Itse leivos oli aika mitäänsanomattoman makuinen, eikä luvattu lakritsi maistunut siinä ollenkaan.


Toinen kultturirientomme koitti pari päivää myöhemmin, kun menimme elokuviin katsomaan BBC:n Sherlock-sarjan erikoisjakson Abominable Bride. Se oli ja ei ollut hyvä yhtä aikaa, hankala sanoa oikein mitään spoilaamatta juonta. Se oli paikoin myös aivan liian pelottava minulle, ja istuimme vielä ekassa rivissä. Kamala kokemus ne pelottavat kohtaukset.


Kävimme ottamassa hieman kuvia viitan ja omenan kanssa, kun sain keskellä yötä vision. Hieman kylmä oli kun pakkasta kuvaushetkellä taisi olla -25C, kuvausassistentti Lallia se ei haitannut ollenkaan! Tässä Lallikin pääsi poseeraukseen mukaan.


Lähtöä edeltävänä aamuna oli pakkasta -29C, ja innokkaana juoksin kuvaamaan aamun tunnelmia. Valitettavasti pakkasta ei voi vaan mitenkään tavoittaa näihin kuviin, joten varmaankin olisi ihan sama, vaikka sitä olisi ollut vain seitsemän astetta. Kyllä meinasi sormet paleltua tässä touhussa.


Nouseva aurinko ja liljan siemenkota.


Marjakin oli saanut lumisen hatun päähänsä.


Pakkausurakkaa edelliseltä päivältä. Kai näillä pärjää tämän kevään!


Reissuun lähtiessä oli seuraavanlainen ongelma: Suomessa pakkasta kolmisenkymmentä astetta, mutta Englannissa kymmenen astetta lämmintä. Mitä siis laittaa päälle, ettei palellu ja läkähdy? Vanhemmat sitten päättivät heittää minut kentälle kevättakissa, ja istuin autossa villaviltin alla ettei ihan paleltuisi. Se oli hyvä ratkaisu, sillä Englannissa oli vielä illallakin auringon laskettua yhdeksän astetta lämmintä! Tämä kuva on otettu auton ikkunasta, kun oli niin kylmää, että jäätä alkoi muodostua takaikkunan sisäpuolelle. Kauniita kiteitä, mutta ei ne ole niin hyvät ja tarkat, kun halusin. Makroputkea kaivaten...


Lähdön tunnelmaa!


Pian jo laskeudutaan!


Nyt olen siis takaisin kotonani Winchesterissä, ja heti tämän päivityksen jälkeen alan naputella ensimmäistä koulutyötä, jonka esittely on jo heti tiistaina. Kiirettä siis pitää heti vuoden alusta! Eikä se haittaa, kun rakastan tätä, mitä opiskelen. Uusia tuulia kohti siis!

Lomalta arjen ahkeruuteen palaten,
Koala von Tukintolvana