Saunottuaan ihmiset alkoivat kattaa pöytää. Pieni koira ei ollut
vielä nähnyt näin paljon herkkuja pöydän ääressä! Oli jos jonkinlaista herkkua,
ja tuoksu huumasi pään. Toivottavasti
minäkin saisin jotain hyvää, kun on niiiin kamala nälkä, pieni koira huokaisi,
ja asteli ruokakipponsa ääreen. Se oli kuitenkin tyhjä.
Emäntä asteli kuitenkin paikan päälle, ja nosti kupit pöydän
reunalle. Häärättyään kuppien kanssa hän ojensi molemmille koirille omansa.
"Olkaa hyvät", hän sanoi antaen käskyn, että ruokakuppia sai
lähestyä. Eikä siellä ollutkaan pelkkiä nappuloita! Kuppiin oli ilmestynyt
nappuloiden lisäksi pieniä määriä jos jonkinlaista herkkua, myös pieni pala
kinkkua.
"Voi veljet, onpas mukava yllätys!", pieni koira tokaisi
isoveljelleen iloisena ja kävi ruoan kimppuun. Isoveli nosti päänsä, katsoi
pientä koiraa, ja tokaisi häntä heiluen: "Minähän sanoin!"
Kaunista sävellystyötä. Itkin tämän kohtauksen aikana ihan kamalasti melkeinpä vain tämän kappaleen takia, kuinka hienosti siihen onkaan osattu säveltää ikävä ja kaiho!
-Koala Von Tukintolvana
Hyvää kannattaa odottaa!
VastaaPoistaKyllä, odotus palkitaan aina :)
Poista