maanantai 7. marraskuuta 2016

Maagisen yön tulokset

Heippa!


Piti tehdä tämä postaus jo viime viikolla, mutta lopputyö vei kaiken ajan ja energian. Nyt sitten varastan hieman aikaa opiskeluilta ja teen tämän päivityksen!

Edellisessä päivityksessäni siis kerroin siitä, miten 31.10. ja 1.11. välisenä yönä tapahtuu joulun taikoja, ja Halloween vaihtuu kaupoissa jouluksi sen yön aikana. Marraskuun ensimmäisenä päivänä siis marssin kauppaan todistamaan tätä ihmettä, enkä joutunut pettymään! Halloween oli muuttunut jouluksi. Ensin kuitenkin kävin katsomassa, onko joulu vallannut keskustan näyteikkunat. Muutama oli jo laitettu, mutta yllätyksekseni aika vähän vaan. Ehkä kauppiaat tähtäävät marraskuun puoleenväliin, jolloin katujen jouluvalot sytytetään.








Kaupan pitkä hylly oli tosiaan vaihtunut halloweenkrääsästä täyteen jouluversioita. Kaikenlaista kallista ja vähemmän kallista rimputinta on tarjolla tänäkin vuonna.

Pitkä käytävä on joulun valtaama.


Kaikenlaista palloa ja maskottia on tarjolla.


Tuo poro-lumipallo on aivan ihana! Hintaa 30 puntaa, eli turhan kallis opiskelijabudjettiin...


Paketointivermeitäkin on joka lähtöön!


Cracker-hyllyllä oli vielä tyhjää, mutta kyllä sekin jo aika täydeltä näyttää!


Halloween-rompetta alennuksessa.


Kaikenlaista jännää. Kyllä se joulu sieltä tulee kun vielä vähän maltetaan!


Joululahjoja kiireenvilkkaa kutoen,
Koala Von Tukintolvana

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Joulun riemua...?

Heippa!

Syyskuu vaihtui lokakuuksi, ja yleensä se tarkoittaa sitä, että kaupat tursuavat Halloween-krääsää. No, ihan niin ei käynyt... Ensin kauppoihin lensivät joulukakut, ja sitten Halloween-roinan mukana Joulusuklaat ja -lahjat! Että mitä ihmettä, mehän eletään vielä lokakuuta?

Lapset siinä veikeästi hengailevat viinihyllyn vieressä...


Tämä koko pitkä käytävä on täynnä tätä krääsäklumeruulia.


Hämähäkkikoristeita kaupan katossa.


Yleensä tässä viimeisen kahden vuoden aikana Englannissa ollessani olen todistanut sitä, että Halloween on sitkeästi kaupoissa aina lokakuun viimeiseen päivään asti. Sitten jotain tapahtuu seuraavana yönä! Marraskuun ensimmäisen koittaessa joulu on vallannut kaupat ihan totaalisesti! Ajattelin, että tänä vuonna menen kameran kanssa kauppaan ja kuvaan teille sen 1.11. näkymän.

Kurpitsat ovat kyllä halpoja! £2/kpl.


Ennen sitä nautitaan kuitenkin tästä Halloweenista. Se on aika amerikkalaistunut kulutusjuhla nykyään myös Englannissa, joten se näkyy myös kaupoissa. On teemaan liittyvää kippoa, kuppia, karkkia, asuja, koruja... Mitä nyt vaan markkinat keksivät kuluttajalle tarjota.

 Kaikenlaista ihmeellistä näkyy olevan kaupan!


Korpit ja pöllöt hengailevat keskenään.


En tiedä mitähän noille kissoille on syötetty...


 Lasten asuja kepposteluun.


Ostin viime vuonna karkkia Halloweeniksi ja odotin koko illan, että tuleeko joku keppostelemaan. Yhtä jännää kuin palmusunnuntai! Ketään ei kuitenkaan tullut... ja syy siihen oli kuulemma se, että vain koristellut talot houkuttelevat keppostelijoita. Englantilainen tapa viettää Halloweenia on muutenkin vähän erilainen kuin Yhdysvalloissa, sillä täällä vaan pukeudutaan ja juhlitaan ennemmin kuin kierretään ovelta ovelle karkkien toivossa. Ainakaan ei tarvinnut pelätä, että joku turhisi meidän talon kananmunilla!

Karkkikippoja ja roikkuvia koristeita.


Maskeeraussettejä ja päähineitä.

Tänä vuonna olen Halloweenina menossa keskustaan. Ajattelin ensin kierrellä katsomassa koristeita ja ehkä kuvata niitä, jos sää on hyvä. Illaksi ostin lipun kummituskierrokselle, joten saa nähdä, missä kaikkialla Winchesterissä kummittelee! Tykkään ja pelkään yhtä aikaa kummitusjuttuja :)



Nuo kamee-korvakorut olivat itse asiassa ihan hienot! Hyvä vaan, ettei ollut ylimääräistä rahaa mukana.


Itse joulusta. Olen jouluihminen henkeen ja vereen. Tykkään valmistella joulujuttuja, juhlia pikkujoulua hyvän ruoan merkeissä, laittaa valot paikoilleen ja tunnelmoida kynttilänvalossa joululauluja kuunnellen (Rajattomien, Frank Sinatran ja Tony Bennetin levyt ovat lemppareita!). Mutta ei, en tykkää, että sitä pitäisi juhlia kolme kuukautta etukäteen. Joulu kuuluu vain siihen vuoden pimeimpään aikaan!

Adventtikalenterivalikoimaa lokakuussa.


Kyllä siellä ihan oikeasti ihmiset ostavat jo näitä suklaita!


Joulu minulle merkitsee valon tuomista pimeään, kun päivät on synkimmät koko vuoden aikana. Joulu merkitsee sitä, että saa viettää aikaa perheen kanssa, ja että ei tarvitse stressata mistään tekemättömistä hommista. Sitä, että voi istua kirja kädessä sohvannurkassa kenenkään hoputtamatta, tai pelata lautapelejä ja nauttia suklaata ja glögiä samalla. Sitä, että voi seisoa pihalla sinisen hetken aikaan ja katsoa, kuinka valo katoaa ilmasta mutta tuikkivat jouluvalot tuovat omanlaisensa maailman eteesi pakkasen rouskuttaessa poskia. Se on parhaimmillaan sitä, että ollaan vaan ja tehdään juttuja, jotka sillä hetkellä tuntuvat hyvältä.


Lahjavalikoimaa, ettei vain tule kiire sitten juosta päivää ennen kaupassa äkäisenä tukka putkella... Niin vissiin. Kyllä ne ihmiset aina stressaavat ja vihastuvat kaikesta mahdollisesta ennen joulua. Ja sitten koittavat mokomat tartuttaa sen känkkäränkkä-mielentilan muihinkin! Mokomat joulumököttäjät.


Britit rakastavat tällaisia alkoholiteemaisia valmislahjapaketteja. Kukapa ei haluaisi yhtä kappaletta siiderilasia, jossa on joku tyhmä markkinateksti. Suklaa-viinipaketit ilman turhaa rojua ovat ihan hauskoja.


Kaikelta tältä menee pohja, jos sitä pitää stressata, kiirehtiä ja murehtia. Tai että keskellä syksyä joulukrääsät tunkevat kauppaan. Joulu on joulu, vaikka ei olisikaan kaikkea krääsää! Että maltetaan vielä hetki, jooko.


Kurpitsoita ihaillen,
Koala Von Tukinolvana

torstai 6. lokakuuta 2016

Jaksamisen vaikeus

Heippa!

En ole päivittänyt blogia pitkään aikaan, ja siihen on kaksi syytä: ensin en vain jaksanut kesän aikana kun tuntui, ettei ole mitään asiaa, ja toisekseen en ole jaksanut, kun mulla ei ole voimia tehdä yhtään mitään ylimääräistä opiskelujen lisäksi. Siihen on omat syynsä, mutta en halua tästä mitään itsesääli-itkupostausta, joten ei niistä sen enempää.


Yksi kysymys:

Jos minä kuolisin nyt, muistaisiko joku (perheen ulkopuolinen) minua vielä viisi vuotta, tai jopa kymmenen vuotta oltuani kuolleena? 


Tätä kysymystä olen hautonut päässäni nyt toista viikkoa, ja se oli pakko saada pullautettua ulos mielen syövereistä. Kyseessä ei siis ole, että haluaisin ihmisten itkevän perääni. Kysymyksessä on ihan vaan se, että olenko onnistunut tekemään kehenkään vaikutusta elämäni aikana niin kovasti, että jos en enää olisikaan heidän elämässään, he ehkä joskus pysähtyisivät miettimään miten huono huumorintaju minulla oli ja hymähtäisivät tälle idealle vienosti hymyillen.





Itseltäni kuoli ystävä muutama vuosi sitten onnettomuudessa, ja harmittaa, miten vähän kerroin tälle koko perheelle, miten suuri merkitys heillä on ollut elämässäni. Moni ystävä on ollut tärkeä, mutta jotenkin en vain muista sanoa sitä tarpeeksi ääneen. Olen koittanut opetella, että kun tapaamme ihan livenä kasvokkain, sanon tälle hyvälle tyypille että vitsit, oot hyvä tyyppi. Yleensä ensimmäinen reaktioon hämmentynyt ilme, ja sitten ehkä tulee kiitossana. En osaa viljellä tällaisia facebookissa tai muissa sosiaalisen median ihmeissä, koska ne tuntuvat kamalan kylmiltä välineiltä sanoa asioita, joita todella tarkoittaa.



Jotenkin tuntuu, että en vaan osaa ystävyyttä. Tulee hyvin usein olo, että olen ainoa osapuoli, joka pitää yhteyttä. Sitten siihen väsyy, että on aina se ainoa yhteydenpitäjä, ja testimielessä lopettaa, pitääkö se toinen sitä yhteyttä koskaan. Aika hiljaista on pidellyt viimeisen parin vuoden aikana, jolloin päätin, että välillä voisi olla jonkun toisen vuoro kysyä mitä kuuluu. Välillä kyllä kyselen, mutta ihmisillä tuntuu usein olevan liian kiire jopa siellä facebookissa yhteydenpitoon - tai sitten muilla on se sama ajatus, että se on aika kolkko väline. Skypepuheluita ei harrasta kukaan muu kuin perheeni, ja ne todella tulevat välillä tarpeeseen toisessa maassa asuessa.



 Ambiverttinä HSP-persoonana ja oman elämänsä Nuuskamuikkusena on hankala saada uusia ystävyyssuhteita syntymään. Olen huomannut Englannissa asuessa, että moni ottaa minuun yhteyttä kysyäkseen jotain neuvoa tai esimerkiksi mitä luennolla tapahtui. En ole saanut yliopistolla juurikaan ystäviä, jotka haluaisivat viettää vapaa-aikaa kanssani. Rehellisesti sanottuna en tiedä missä vika on: olenko vain liian erilainen persoona, vai olenko oikeasti niin kamalan raivostuttava v***upää, ettei kukaan halua uhrata sekuntiakaan sille, että lähtisi joskus kahville kanssani. Juuri tämä synnyttää ajatuksen, että olenko näkymätön, mieleenpainumaton. Jos kuolen, onko hautajaisissani ketään muita kuin perheeni.




Uskon, että joku sydän sykkii minullekin jossain. Tästä eteenpäin aion muistaa sanoa entistä tomerammin niille, ketkä ovat minulle tärkeitä, että he ovat ihania, reiluja tyyppejä, ja tykkään heistä kovasti. Haluaisin kannustaa muita tähän samaan! Liikaa kamalia asioita tapahtuu maailmassa, ja ihmiset vaipuvat sen takia alakuloon tai ärtymykseen, eikä positiivisuutta enää löydy edes pienistä elämän iloista: kupillisesta aamukahvia, hauskanmuotoisista pilvistä, lehtien havinasta tuulessa, miten kaunis tähtitaivas voikaan olla. Että joku ohikulkija hymyilee ystävällisesti. Kun saa santsikupillisen teetä kahvilassa ilmaiseksi.




Muistetaan sanoa välittävämme!


Mietteisiin uppoutuneena,
Koala Von Tukintolvana


P.S. Tekstin kuvat on röyhkeästi pöllitty aikoinaan koneelle Googlen kuvahausta.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Toisenlainen luovuttaja!

Heippa!

Monesti vaikka mistä aiheesta on pitänyt tänne kirjoittaa, mutta tämän koen sen verran tärkeäksi, että kirjoitan siitä, vaikkei se opintoihin liitykään millään tavalla. Olen muutenkin miettinyt blogin muuttamista vähän yleismaailmallisemmaksi, mutta se ehkä tapahtuu vasta ensi keväänä, kun valmistun. Jotenkin vain on niin kiva jakaa kokemuksia tätä kautta!

Olen siis parisen vuotta kasvattanut hiuksiani, jotta lahjoittaisin ne eteenpäin. Tein googlettelua ja vertailin erilaisia hiuksia vastaanottavia tahoja, ja päädyin lahjoittamaan hiukseni Little Princess Trustille. Se on englantilainen organisaatio, joka valmistaa peruukkeja lapsille, joilla ei ole hiuksia sairauden tai synnynnäisen ominaisuuden myötä (esim. alopeciaa tai syöpää sairastavat lapset). Syy, miksi päädyin heihin oli se, että he ottavat hiuksia vastaan joka puolelta maailmaa, ja myös värjättyä! Kriteerit olivat että hiuksen pitää olla luonnollisen väristä, vähintään 17 senttiä pitkä se luovutettava pätkä sekä hyvässä kunnossa. Itse ajattelin, että kasvatan yli tuon 17 sentin, ja niinhän siinä loppuviimein kävi...

Tästä se lähtee!

Parturi laittaa hiuksia pötkölle katkaisua varten! Ne voi laittaa joko näin tai letille, ohjeet tähän löytyvät Little Princess Trustin sivuilta!


Viime tiistaina sitten koitti aika mennä parturiin! Kävin Tukkakulmassa Virolahdella, jossa tehtiin hienoa työtä luovutettavien karvojen sekä päähän jäävien suhteen. Hiukset jaettiin neljään osaan, sidottiin ponnareilla ja sitten laitettiin sakset rouskumaan! Parturini mittasi saman tien paljonko lähti, ja summaksi tuli tasan 50 senttimetriä! Puoli metriä siis väheni päästä, ja se oli itsellekin yllätys. On kyllä kivaa olla taas pitkästä aikaa lyhythiuksinen, kun edellisestä kerrasta on viitisen vuotta.

Ensimmäistä viedään...


...ja tämän jälkeen hiukset olivatkin lyhyet! Eikä harmittanut kyllä ollenkaan (tuntuu että enemmän harmittaa sivustaseuraajia kuin itseäni).


Little Princess Trust ottaa hiusten lisäksi myös rahalahjoituksia vastaan. Yhden peruukin valmistaminen maksaa n. 350 puntaa eli nelisensataa euroa, ja ne tehdään täysin käsityönä ja mittatilauksesta lapselle. Lapsen ei itse tarvitse maksaa peruukista, joten siksi lahjoitukset myös rahana ovat tärkeä tulo järjestölle. Eli ei kaikkien tarvitse hiuksiaan laittaa eteenpäin, myös toisenlaiset lahjoitukset kelpaavat ja ovat mieleen!

Enemmän lähti kuin jäi jäljelle!


Heillä on tosiaan paljon kaikenlaisiin kysymyksiin kattavaa informaatiota sivuillaan, joten käykää vilkaisemassa ihmeessä, jos kiinnostaa! Jos on kysymyksiä suoraan minulle, kirjoittakaa kommenttikenttään, vastaan mielelläni! :)


Kevein kesähiuksin,
Koala Von Tukintolvana

Ekstrana vielä partakuva :) Harmittaa vaan, etten löytänyt sänkiliimaa, ja sänki jäi laittamatta partarajaan.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuuhulluutta, taas kerran!

Heippa!


Olen onnistuneesti pakoillut esseen kirjoittamista, mutta vielä on onneksi aikaa. Eilen tosiaan oli verikuu, ja koitin ottaa siitä kerrankin kunnollisia kuvia. Harmittavan nopeasti tämä punainen vaihe kuitenkin meni ohi, ja pian kuu taas möllötti kirkkaana ja vaaleana. Koska keli oli hyvä, hiippailin pihamaalle testailemaan kuutamokuvailua pulpin ja kaukolaukaisimen kanssa! Tässä on muutamia otoksia eilisestä kuuseikkalusta siis.

Kuu oli todella punainen tällä kertaa! Tämän lähemmäksi minun pitkällä putkella ei pääse. Joskus sitten kun olen iso ja rahoissani (hah, eli ei koskaan) hankin pitkän putken jolla saa hyviä kuu- ja tähtikuvia!


Tässä on hieman sitä ideaa, mitä koitin saada. Koko taivas leimusi punaisena, mutta tässä vaiheessa verikuu alkaa mennä jo ohi. Laaksossa leijaileva usva tallentui kivasti, tämän yllätyksen huomasin vasta tietokoneen ruudulta kuvia katsoessa!


Kuun hohtoa ja kivoja pilviä! Muutama tähtikin onnistui tallentumaan kuvaan. Öisessä taivaassa on jotain taianomaista!


Kuu kirkastuu punaisuuden väistyessä.


Tällaista siis tavoittelin, mutta nämä kaikki epäonnistuivat ennen kuin tajusin käydä hakemassa narulaukaisijan... Harmi! Seuraavaa verikuuta odotellessa, ehkä saan kuvan kirkkaanpunaisesta taivaasta.


Meillä on tosiaan pihassa kirsikankukkapuu! Tämän enempää ei vielä ole kukkia tullut, mutta ehkäpä toukokuussa sitten saatte vaaleanpunaisia kukkaunelmakuvia meidän omalta pihamaalta. Toivottavasti muutama pörriäinen eksyisi myös kuvattavaksi kukkien joukkoon.



Tällaisia kuvia tosiaan tuli, ja mukaan hivuttautui vielä yksi kukkakuva, jonka nappasin kymmenisen minuuttia sitten. Nyt sitten sen esseen pariin!


Kunnollisista kuukuvista haaveillen,
Koala Von Tukintolvana