Lontoon hurmaa ja väsyneet jalat vol. 1

Heippa!

Puoli vuotta, mitäää? Kyllä, en ole päivittänyt blogia, ja siitä on ollut hieman jo huono omatunto. Aluksi ei ollut aikaa, ja sitten ei vaan kehdannut. Toinen siskoista nyt sitten potki pyllylle että jatkapas blogin pitämistä, joten tehdäänpäs nyt ihan ryöppy päivityksiä (toivottavasti!). Eli jatketaan siitä, mihin jäin keväällä :)

Kuten jo aikaisemmin hehkutin, huhtikuun viimeinen viikonloppu tuli vietettyä tuolla läheisessä suurkaupungissa Lontoossa. Se vaan että koskaan ei malta rauhoittua lomaillessa, vaan kilometrejä tulee tallottua aikamoinen määrä.. Se kostautuu sitten penikoilla ja kipeillä jalkapohjilla, koska minun jalat inhoavat asfaltilla kävelemistä. No, sillä se lähtee millä on tullutkin, eli lisää lenkkiä vaan!

Turisti-sisko turistin työssä!

Matkani alkoi lauantai-aamuna seitsemältä, kun suuntasin kohti National Expressin bussia. Se kiidätti minut Victorian bussiasemalle, josta sitten seikkailin tieni tubella Russell Squarelle. Siskoni saapui sinne myös pian, ja heitimme tavaramme varaamaamme hostelliin (Smart Russell Square Hostel). Ensimmäinen "nähtävyys" oli tottakai puolen kilometrin päässä sijaitseva Sherlock-sarjan kuvauksien vale-Baker Street, jonne menimme kolkuttelemaan ovea. Väärä numero oli vaan ovessa.. Se ovi vaihdetaan aina kuvauksien ajaksi, mutta turistien takia siihen oikeaankin varsinaiseen oveen on nykyään asennettuna tismalleen samanlainen kolkutin kuin sarjan ovessakin on. Ja Speedyn kahvila oli tottakai paikoillaan! Meitä viihdytti myös kissa, joka oli ilmeisesti kahvilan asukki (emme kysyneet, mutta siinä se hengaili, ja muutkin ovat tavanneet tämän huomiota kerjäämässä oven edessä). Tämä kaveri oli mielellään kuvattavana ja rapsutettavana.

Onnellinen kisu!

Mikäs se siellä...

Sherlockin ja Johnin kotoa jatkoimme matkaa bussilla kohti Camden Townia ja sen suurta market-aluetta. Itse kävin siellä syksyllä, mutta ei se suunnistaminen silti helppoa siellä market-alueen sisällä ollut. Väkeä oli ihan järkyttävät määrät! Tottakai, koska nyt oli lauantai.. Ei siis koskaan enää sinne viikonloppuna, hermo meinasi mennä. Ja rahat... : D

Ei tarvinnut yksin olla...

Camdenissa voi nähdä kaikenlaisia hörhöjä!

Market-alue on vanha Lontoon talli, siksi siellä on paljon hevospatsaita ja -juttuja.

Hääbussi Camdenissa!

Camdenista ajelimme bussilla Leicester Squarelle, ja koitimme metsästää Hummingbirds Bakeryn kahvilaa, sillä tiesimme siellä lähistöllä sellaisen olevan. Karttakirja johdatti meidät jo kahdesti harhaan, joten sen jälkeen heitin sillä vesilintua ja suunnistin enemmän omalla vaistolla - johan alkoivat paikat löytyä nopeammin! Hummingbird Bakeryyn olen halunnut mennä pitkään, koska minulla on sen kahvilan oma leivonnaisreseptikirja. Ne reseptit ovat olleet todella hyviä, ja perhe on saanut ähkyn kuppikakuista minun innokkaana niitä vääntäessä! Hinnat olivat aika karmeat; kakkupalat olivat suunnilleen viisi puntaa, ja cupcaken hinta vaihteli välillä £2,65-3,50... Otimme yhden Red Velvet cupcaken, jonka maistoimme myöhemmin hostellilla. Oli aika mitäänsanomaton, joten siksi olen vähän pettynyt. Pitänee varmaan käydä jotakin muuta joskus myöhemmin maistamassa uudelleen, mutta ainakin tuon Red Velvetin osasin itse valmistaa maukkaammin.. enkä edes kehuskele, vaan se oli oikeasti mauton ja kuiva mitä tuolta saatiin.

Omnomnom! Tuo sateenkaarikakku on uusi, sitä ei löydy minun kirjasta!

Kakku olikin valetta...

Loppupäivän kiertelimme vielä hetken, kävimme hostellilla hetken lepäämässä ja menimme iltapalalle mainioon ravintolaan nimeltä Giraffe Russell Squarella. Heillä oli tarjolla mezze-lautanen, jossa oli varmaan parasta hummusta, jota olen koskaan syönyt.

Väli-viihdykkeenä kuva Lontoon yhden yliopiston kampusrakennuksista!

Illalla saapuessamme takaisin hostellille saimme huomata, että varaamamme naisten huone olikin mixed dorm, sillä siskoni yläpuolella olevassa sängyssä oli jo nukkumassa pariskunta. Koitimme olla hiljaa, mutta pariskunnan mies kuorsasi niin kovaan ääneen, että emme meinanneet kuulla toisiamme. He eivät heränneet edes normaaliin jutusteluun, joten hoidimme iltatoimet rauhassa ja kaaduimme sänkyihimme. Luulin ottaneeni korvatulpat mukaan, sillä kuorsaaminen todella häiritsi minua, mutta ne olivatkin jääneet matkasta pois.. No, tyrkkäsin noise reduce-nappikuulokkeeni ja ne ajoivat aika hyvin saman asian. Koko yön kuitenkin kuorsaaminen, käytävällä meluaminen ja huoneen oven paiskominen tunkivat jopa kuulokkeiden läpi, joten heräilin koko ajan. Siskoni, jolla ei valitettavasti ollut mitään kuuloneristettä matkassa, valvoi kolme tuntia ennen kuin edes hetkellinen hiljaisuus laskeutui. Oven alla oli kolmen sentin rako, josta kuului tosiaan kaikki käytävän äänet, ja palo-ovet olivat yön aikana kammettu auki, joten nekään eivät toimineet eristeenä ollenkaan. Eli jos tuohon hostelliin suuntaatte, varautukaa siihen, että se on hyvin meluisa... Aamulla menimme suihkun kautta aamiaiselle, joka oli oikeasti pelkkää vaaleaa höttöpaahtoleipää voin ja hillon kanssa, corn flakeseja (valmiiksi kuppeihin säännösteltynä) sekä teetä, murukahvia (hyi) ja esanssimehua. Ei siis ollut kovin täyttävä, mutta mitäpä olisikaan odottanut saavansa £1,5 hintaan... Nyt ei tarvinnut valittaa, että pelkästään gluteenittomille ihmisille olisi ollut huonosti vaihtoehtoja, koska tuskin tuo aamiainen käy kenenkään ruokavalioon, joka tykkää syödä edes jotain tuoretta ja rouskuvaa. Onneksi oli omena taskussa!

Hostellilta suuntasimme matkalaukut säilytykseen jätettyä kohti Sherlocked-conia. Oli kyllä mielenkiintoinen junamatka sinne, koska suoraa linjaa lännestä itään ei mennyt - sen sijaan idästä länteen pääsi yhdellä junalla. Asiaan saattoi ehkä vaikuttaa myös samaan aikaan järjestetty London City Marathon, mutta emme kyselleet asiasta sen tarkemmin. Löysimme kuitenkin viimein perille kolmen junavaihdon jälkeen, ja astelimme sisään ExCel-messukeskukseen coniin! Messukeskus itsessään oli valtava, ja Sherlockedia varten oli eristetty yksi erillinen halli. Tila oli valtava ja täynnä myyntipöytiä, ja myyntipöytiä. Ja sitten oli vielä lisää myyntipöytiä... Paljonkaan muuta ei ollut tarjolla. Näiden lisäksi olivat nimikirjoituspöydät, joihin jonotettiin nimmarit maksettuaan, sekä yksi avoin lava, jolla järjestettiin ilmaista puheohjelmaa. Hallimaisessa rakennuksessa tämä vaan meni hieman hukkaan, kun puheesta ei mikeistä huolimatta saanut selvää. Kaikkialla kaikui aika pahasti, ja juurikaan mitään ilmaista tekemistä ei ollut. Kaksi näyttelyä oli rakennettu, ja toista ei voi kyllä kutsua näyttelyksi: pari julistetta ja tavarakollaasi seinällä ei tee mielestäni näyttelyä.

Conin sisäänkäynti.

Leimattu! Pitääkö meidänkin nyt alkaa antiikki-trokareiksi?

Sherlock-bussi

Myyntikojuja myyntikojujen perään.

Tämä oli maksuton luentopaikka, mutta koska se oli avoin tuohon loppuhalliin, tällainen puolikuuro ei kuullut mitään esimerkiksi tässä kuvassa näkyvästä maskeerausluennosta. Harmillista.

Ihmiset jonottamassa nimikirjoituksia.

Toinen näyttely sen sijaan oli aivan nappiosuma! Paikalle oli rakennettu eristetty propit ja asut-näyttely, joka oli kyllä faneille täydellinen paikka käydä hihkumassa televisiosta tuttujen esineiden ja asujen perään, jotka tuovat rakkaat hahmot henkiin. Kamera kyllä lauloi, ja joka ikinen asu tuli ikuistettua.

Yksi conin kohokohtia oli asu- ja proppinäyttely, sieltä tuli räpsittyä paljon kuvia, mutta en viitsi tukkia tätä blogia niillä! Tässä muutama kuva sieltä!

...No kyllähän Irene Adlerin vaatteista pitää kuva laittaa!!

Kolmoskauden kakkosjakso, eli hääääääät!!!

Nämä asut ovat siihen spesiaalijaksoon, joka ilmestyy 1.1.2016! Kyseessä ovat Johnin ja Sherlockin asut.

Sherlockin arkivaatetus

 Koska conissa ei ollut juurikaan näkemistä ja tekemistä ilman hervotonta rahasummaa, päätimme lähteä sieltä aika pian pois. Harmitti, että siitä lystistä maksettiin kuitenkin 29 puntaa. No, ainakin tietää, että jatkossa sinne ei kannata mennä.

Lähdimme tallustelemaan Thamesin rantaa pitkin ihmetellen maisemia, ja silmiimme sattui taivaskärrilinja! Olin ollut tietoinen tämän linjan olemassaolosta jo aikaisemmin, ja yhdessä tuumin päätimme siskoni kanssa lähteä sitten katselemaan Lontoota lintuperspektiivistä. Oyster Cardilla lippu tähän lystiin oli vain £3,5, eli hinta ei päätä huimannut! Suosittelen tätä kaikille Lontoossa kävijöille! Conin harmitus katosi tämän kokemuksen myötä.

ExCel-messukeskuksen ulkopuolella sijainnut satamatyöläisten muistopatsas. Messukeskus näkyy taustalla.

Taivaskärrirata! Pituutta tällä oli muistaakseni jotain kilometrin verran.

Thames itäänpäin katsottuna. ExCel näkyy vasemmalla kerrostalon takana.

Matkalla vastarannalle

Thamesin mutka länteen. Vasemmalla edessä hurjan ruma O2-areena.

Ajelun jälkeen jatkoimme ajeluhurmaa bussilla, jossa istuimme tunnin verran matkaamassa Lontoon halki ihmetellen rakennuksia ja nähtävyykiä. Tuli siellä muutama maamerkkikin bongattua samalla! Seuraavat kuvat on otettu bussin ikkunasta, anteeksi muovipussiheijastumat ja muut suhrut.

Greenwich! Tämä on se paikka, mistä aikavyöhykkeet alkavat. Eli kuuluisa nollapaikka, missä on vaikka mitä; museoita, observatorio, yliopisto, ja hurjan suuri ja kaunis puisto. Emme pysähtyneet vaan suhautimme vain bussilla ohi.

 Hyppäsimme bussista ulos Blackfriarsin sillan jälkeen, ja päätimme, että kerran oli vielä aikaa seikkailla ennen bussin lähtöä takaisin Winchesteriin, kävelisimme Thamesin rantaa pitkin ihmettelemässä maamerkkejä ja rakennuksia. Ajattelimme kävellä Tower Bridgelle, kun se ei kuitenkaan kamalan kaukana ollut. Emme kuitenkaan ottaneet huomioon, että jalkapohjat huusivat jo valmiiksi hallelujaa, joten se ei ehkä ollut se fiksuin ratkaisu. No, kävelimme ja pääsimme sinne! Voitto, vaikka väsyttikin!

Shakespeare's Globe-teatteri

Hieno katulamppu kera Shardin

Shardin heijastuma

Barbaarileijonapatsaita Towerin ulkopuolella

Tower of London, jolla on hieno ja pitkä historia! Jos omistatte Netflixin, sieltä löytyy kiva dokumentti nimeltä The Secrets of the Tower of London tähän linnaan liittyen, suosittelen katsomaan.

Tower Bridge, jonka kuningatar Viktoria aikanaan rakennutti. Tällä sillalla on edelleen sama mekaniikka käytössä nostoa varten, mikä rakennettiin sille jo 1800-luvulla. Hyvin valmistettu!

Uusi ja vanha kohtaavat

Kävelyretken jälkeen kävimme hakemassa romppeet matkatavarasäilytyksestä, ja suuntasimme kohti Victorian asemaa. Kamala nälkä oli, ja koitimme etsiä ruokapaikkaa, joka kävisi kummallekin (ei Mäkkäriä tai KFC:tä meille, kiitos!). Eksyimme juna-asemalla ravintolaan nimeltä Tortilla, ja tämä oli erinomainen paikka! Tästä alkoi myös vuosisadan rakkaustarina minun ja Nachos Supremen välillä! En siis ollut tätä ruokaa aikaisemmin syönyt, mutta siellä tuli maistettua elämäni ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen sitä pakkosyöttänyt perheenjäsenilleni myös, joista osa tykkäsi siitä ihan yhtälailla. Tuntui myös ihanalta syödä ensimmäisen kerran koko päivänä jotakin fiksua. Sieltä sitten bussiin ja Winchesteriin! Kiitos Lontoo, oli mukavaa käydä kylässä!

Extrana vielä pari kukkakuvaa Winchesteristä, jossa jatkoimme jalkapohjien tuhoamista armottomalla nähtävyysmaratonilla!

Kukkia Wolveseyn linnan raunion seinällä

Magnoliapuukin innostui kaunistelemaan!

Niin paljon tuliaisia! Hyvä, että laukku meni kuitenkin kiinni.

Sitten sisko sujahti lentokoneella takaisin Suomeen. Että sen pituinen se....? Ei suinkaan! Miksi tuolla otsikossa on vol. 1 johtuu siitä, että palasin turistisoimaan Lontoota kuukauden myöhemmin! Siitä siis tulossa myös erikseen postaus! Kuitenkin vähän aikaisemmin kuin puolen vuoden päästä, toivon!


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
Koala Von Tukintolvana